Herkkua on siinä monenlaista

marraskuuta 27, 2016


Eilen pääsimme piipahtamaan Tallink Silja Symphonylla joululounaalla yhdessä muiden bloggaajien, vloggaajien ja tubettajien kanssa. Joulukattaus buffetissa ja varmasti kukaan ei lähtenyt sieltä tyhjin vatsoin.



Kauniisti asetetut alkupalat saivat ehkä vähän liioittelemaan oman vatsan kokoa ja lautanen tuli koottua aika täyteen salaatteja ja kylmiä leikkeitä. Kalaruuatkin tuntuivat vieraille maistuvan.







Minulle käy aina buffetissa samalla tavalla, että panostan alku- ja jälkiruokiin ja vain hieman maistelen lämpimiä ruokia. Hyviä olivat, mutta pikainen katsaus jälkiruokapöytään sai minut himoitsemaan makeita, joten sieltä tulikin sitten kasattua jouluhalkoa myöten kaikenlaista lautanen pullolleen. Ehkei nyt kuitenkaan kokonaista halkoa, mutta tuhti palanen kuitenkin.







Saimme myös kurkistaa uudistettuihin De Lux hytteihin ja kieltämättä näytti siistiltä ja tyylikkäältä nämä uudet hytit.



Tajusin vasta, että nythän on ensimmäinen adventti ja nyt ne päivät alkavat lentämään, kun joulua kohti mennään. Olisi kiva käväistä vaikka laivaristeilyllä Tukholmassa ennen joulua vähän shoppailemassa. Ainakin ruokapuoli laivalla on kunnossa ja viihdepuolellakin löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Tukholman joulutorilla en olekaan koskaan käynyt. No, Tukholma on kiva kaupunki, meni sinne mihin vuodenaikaan tahansa.

Huvittavinta oli, että kun vatsat pullollaan lähdimme tuolta laivalta, niin minun syöminen se vain jatkui, sillä illaksi suuntasimme anopille. Syömään.

Oletko sinä muuten milloin viimeksi risteillyt Tukholmassa?

Hyvää ensimmäistä adventtisunnuntaita!

16 kommenttia on "Herkkua on siinä monenlaista"
  1. Aika monella oli jotain herkuttelua vielä ilalla tiedosaa tuon rubsaan lounaan jälkeen.

    Voittoristeilyni ajattelin käyttää vasta keväämmällä, maalis-huhtikuussa kevät on siellä yleensä vähän pidemmällä kuin Helsingissä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin varmaan onkin tämmöisenä viikonloppuna muitakin syöminkejä usealla tiedossa:) Hyvin mä silti jaksoin:D
      Todella hyvä aika mennä Tukholmaan. Mekin käydään usein juuri tuossa kevään korvilla siellä:) Onnekas olit, kun reissun voitit!

      Poista
  2. Näytti siltä, että jälkkäripöydän äärestä olisi minutkin löytänyt :)
    Ihanaa sunnuntaita M <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No me taidetaan olla sit makeiden herkkujen perään molemmat:)

      Poista
  3. Voi siitä on jo aikaa, kun Tukholmassa kävin. Täältä itärajalta, kun on niin pitkä matka jo lähtösatamaan. Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän ja se tekee reissusta todella "ulkomaanreissun" kun pitää matkustaa päivän tänne ja sitten vielä pois. Enpä minäkään kyllä risteillyt, silloin kun nuorena pohjoisessa asuin, mutta eipä se silloin edes ollut niin pop:)

      Poista
  4. Edellisestä Tukholman reissusta on varmaan jo pari-kolme vuotta. Pitäisiköhän keväällä piipahtaa. Maukkaan näköisiä herkkuja olette päässeet maistelemaan. Kivaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tukholman reissuista olen aina tykännyt ja kevät on minusta kyllä parasta aikaa. Mutta olen valmis risteilemään milloin vain:)
      Herkkuja oli kiva maistella. Mukavaa iltaa!

      Poista
  5. Siis voi mahoton noita herkkuja ja arvaa kuka niitä ihasteli somessa, kun en päässyt lauantaina. Krista on vieläkin kipeänä ja on jo tänä syksynä neljäs kerta. Nyt siirrettiin sänky ikkunan alta, jos on veto, mikä aiheuttaa asian. Voi suru sentään. Niin ja buffassa oli ihanian kalojen lisäksi vielä käpykakkua, omaa yhtä lempparia!. Onneksi on joulukuussa ja ihan omana synttäripäivänä vielä, jihuu risteily Tukholmaan varattuna. <3 Mehän ollaan jousimiehiä molemmat. ,)

    Ihania talvipäiviä ja toivottavasti oikeasti pian nähdään. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi näitä nuoria, kun ne vaan sairastaa! Ehkä teilläkin kohta helpottaa!
      Mahtava juttu, kun pääset kuitenkin näitä herkkuja maistelemaan:)

      Poista
  6. Siis hyvänen aika sentään. Keskiyö, kello melkein puoli kaksitoista ja minä katselen tällaisia herkkuja. Nyt alkoi vatsa kurnia! On kyllä niin maittavan näköisiä juttuja ja niin kauniisti esillä. Melkein voisin täältä ruudun takaa jotakin napsaista.
    Tukholmassa käyty noin kolme vuotta sitten - päivä Tukholmassa reissulla.
    Tukholma on ihastuttava kaupunki!
    Mukavaa viikkoa, Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tukholma on kyllä aina kiva kohde:) Herkut kyllä olivat myös silmänruokaa:)
      Mukavaa loppuviikkoa:)

      Poista
  7. Mun edellisestä risteilystä Tukholmaan on jo aikaa, joten kyllä, voisin pitkästä aikaa lähteäkin! Ja Siljalla menisinkin. Uudistuneet hytit näyttää ihan siisteiltä, ainakin tuon yhden kuvan kurkistuksen perusteella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siellä välillä tuolla Tukholmassa on kiva pyörähtää, vaikka nyt emme sinne päässeetkään. Mutta syömään pääsimme:)
      Hytit ovat siistejä, kun ne jo "parhaat päivänsä" nähneet kokolattiamatot oli poistettu!

      Poista
  8. Oli aika upeat ja herkulliset pikkujoulukattaukset. Ja laivakin oli kokenut hienon kasvojenkohotuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo laiva oli ihanasti raikastunut! Olisin valmis heti vaikka risteilemään:)

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature