Murhaava illallinen

marraskuuta 06, 2016

Eilen tapahtui murha! Niin kammottavaa kuin se onkin nyt muistella tuota, mutta niin vain kävi ja kesken illallisen. Vielä kolmen ruokalajin illallinen gourmee tyyliin! Eikä siinä vielä kaikki, vaan meitä illallisilla olijoita alettiin tarkkailemaan ja epäilemään ja  hetken aikaa pääepäiltynä oli Tinskun keittiön bloggari Tiina. Mitä ne nyt Tiinaa kävi epäilemään, eihän se nyt voinut liittyä mitenkään siihen juttuun, vai liityikö sittenkin?


 Gurmeeteatterin dramaattiset valaisimet, tumma hämyisyys ja juhlava kattaus loivat miellyttävät puitteet  illalliselle ja saimme nauttia hyvässä seurassa juomien kera kuhaa, minulle oli allergia-annos, hirvenlihaa ja karamellisoitua talviomenaa. Onneksi Huvilateltta Suvilahdessa oli lämmitetty, mutta kieltämättä kylmä tuli eteistilassa, kun odoteltiin sisälle pääsyä. Tämä on mielenkiintoinen konsepti, jossa voi seurata jännitysnäytelmää ja illallistaa samalla. Katsoja saattaa päästä osalliseksi tätä esitystä ihan vahingossa ja sehän lisää esityksen jännittävyyttä.

Käsikirjoitus Diana Leesalu
Ohjaaja Seppo Honkonen
Lavastus Aigars Otsolins 






Murha kyllä selvitettiin ja syyllinenkin löytyi, vaikka meitä illallisella olijoita pidettiin jännityksessä loppuun asti. Niin, ja ei se murhaaja onneksi ollut Tiina. 

Menu oli ravintola Askin keittiömestarin Filip Langhoffin käsialaa: 

Alkuruoka 
Marinoitua kuhaa ja sipulia
Pääruoka
Paistettua maa-artisokkaa, hirvenlihaa ja sieniä
Jälkiruoka
Karamellisoitu talviomena ja ruskistettu voi 




Esitys kestää 2,5 h ja lippupaketti 79 e sisältää esityksen, kolme ruokalajia sekä kahvin tai teen. Viinipaketin voi ostaa erikseen.

Illan tarjosi Gurmeeteatteri
14 kommenttia on "Murhaava illallinen"
  1. Niin nauttisin tuolla. Tykkään murhamysteerien lukemisesta ja ohjelmista, joissa niitä selvitellään. Aivan mahtava idea tällainen esitys+ruokailu yhdessä.

    VastaaPoista
  2. Varmasti ihana ilta! Viikko sitten näin mainoksen tästä murhaillallisesta ja näytin miehellekin... hmmm, no vielä ei paikkoja varattu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä se oli mielenkiintoinen esitys:) Kiva kun keksivät erilaisia juttuja ja mikäs sen mukavampi kuin syödä ja seurata esitystä.

      Poista
  3. Vitsi kun on ollut varmaan mahtava. En tajunnut tuonne edes hakeutua, kun tuumin ettei ukkeli pääse mukaan, enkä tiennyt ketä muita menossa. Olen minä oikea toope, etten saanut taas suuta avattua. Mutta toisaalta pe oli juhlat ja eilen tilasin pizzaa ja vietin pyjamapäivää, kun mies, kuopus ja koira lähti mökille ja oli tosi rentouttava miniloma. Mutta hei ensi vuonna ehdottomasti pidän mielessä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tuleehan näitä:) Minäkään en sua kysellyt kun ajattelin, ettet viikonloppuna mielelläs lähde! Ilta oli kiva ja dramaattinen:)

      Poista
  4. kävin tuolla viime vuonna ja oli kyllä tosi kiva - Hienot valaisimet näköjään on suunniteltu tänäkin vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo valaisimet oli kyllä makeita:) Ajatella, että ne jo pelkästään vangitsi katseen ja muuta lavastettapa ei paljoa tarvinnut:)

      Poista
  5. Meilläkin oli hauska ilta murhamysteeri-illallinen parissa perjantaina. Valaisimet olivat näyttävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä mielenkiintoinen juttu! Valaisimet olivat näyttävät!

      Poista
  6. Meilläkin oli hauska ilta murhamysteeri-illallinen parissa perjantaina. Valaisimet olivat näyttävät.

    VastaaPoista
  7. Hercule Poirot-tyyliin:näyttävä interiööri ja laadukasta ruokaa ja murhamysteeri-hieno idea,tykkäisin.

    VastaaPoista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature