Image Slider

Joulukalenteri 1.12

marraskuuta 30, 2016



Mahtavaa joulukuun ensimmäistä ja tästä se joulukalenteri lähtee liikkeelle. Täällä esitellään blogille tyypillisiä aiheita, kuten DIY, käsityöt ja kosmetiikka, joista voi ottaa ideoita oman joulun valmisteluun ja ammentaa joululahjavinkkejä. Muutamia arvontojakin on tiedossa, joten toivottavasti sinä pysyt tiiviisti mukana jouluun saakka.


Helppo toteuttaa, hinnaltaan edullinen ja lopputulos on tyylikäs. Siinäpä kriteerit joulukuusenpalloista tehtyyn kransssiin. Tänään siis askarrellaan.

Tähän kranssiin voi käyttää vanhoja joulukuusenpalloja ja ostaa jokunen lisää tai hankkia kaikki pallot saman sävyisenä ja tehdä tyylikäs kokonaisuus, joka kestää katseita vielä tammikuullakin. 

Tarvitset seuraavia tarvikkeita askartelukaupoista:

  • runsaasti erikokoisia joulupalloja 
  • kranssipohjan ja sen voi tehdä myös itse vaikka risuista, mutta se kannattaa vaikka sitten kankaalla päällystää, jotta pallot tarttuvat ja pysyvät siinä kiinni
  • hopeista maalia kranssipohjan maalaamiseen
  • kuumaliimapistooli ja patruunoita, huomioi se, että liimaa kuluu aika paljon
  • helmiketjua 2 m
  • ripustuslenkki joko rautalangasta tai nauhasta

Esivalmisteluja sen verran, että maalaa kranssipohja halutun väriseksi, joten silloin ei haittaa, mikäli pallojen välistä pohja hieman vilkkuu. Sitten vain aloitat kuumaliimapistoolilla pallojen liimaamisen kerros kerrokselta. Ensin pohja piiloon isoilla palloilla ja sitten väleihin ja päälle kerrostaen. Ei ole väliä miten palloja liimaa, kunhan lopputulos on runsas ja pallot on liimattu limittäin ja pohja on suhteellisen peitossa. Kun olet saanut pallot liimattua ja ne ovat kunnolla kiinni, pujota helminauha kauniisti ympäri kranssia, sitäkin voi jostain kohdin liimailla kiinni, jos haluat, että se pysyisi paikallaan. Pujota lopuksi ripustuslenkki tai nauha ja ripusta kranssi paikalleen ja ihaile aikaansaannostasi.



Asiaa asiakaspalvelusta ja glitterlakkaa kynsille



Minulla oli eilen syntymäpäivät ja perheeni muisti minua uudella puhelimella. Tai oikeastaan rahalahjalla, joka oli tarkoitettu puhelimeen, siis siihen uuteen OnePlus 3T kännykkään. Olin tätä jo hieman pitemmän aikaa harkinnut, koska tuo tyttäreltä peritty Iphone 4S alkoi hyytyä akun suhteen ja kivasti jäätyi aina ulkona, kun asteet lähenivät nollaa. Kuvien tasoon halusin myös parannuksen ja pieni koko muutenkin tuossa Iphonessa alkoi häiritä, sillä kun on huono näkö, niin toivon suuremmalla luurilla pärjääväni paremmin. Ehkä minun oli tosiaan aika vaihtaa puhelin ja koska syntymäpäiväni olivat sopivasti tämän uuden puhelimen ilmestymisen lähettyvillä, niin sen minä sitten hankkisin.



Kävin vanhemman tyttäreni kanssa eilen ostamassa tuota luuria, koska tyttärellä jo OnePlus oli ja hän tiesi sen, mitä vaatisin puhelimeltani, niin tytär lähti mukaan, vähän kuin tukihenkilöksi.

Tytär harkitsi taannoin tuota Huawein puhelinta, kun sitä testaili, mutta onneksi päätyikin tähän OnePlussaan ja huomasi sen olevan tasokkaampi, vaikka tietysti hintakin oli hieman enemmän. Elisa-kauppa löytyi Itiksestä, josta tuon puhelimen saisi, joten sinne suuntasimme. 



Matkalla satuin pysähtymään OnePlus Pop up kaupan edessä ja nuori mies sieltä pomppasi nojatuolista, missä oli istuskellut ja jo huutelikin meille tästä uudesta mallista ja pyysi sisälle katsomaan. Menimme, koska ajattelin, että samapa tuo, mistä sen hankkisin. Tämä tyylikäs nuori mies aloitti sitten myyntipuheensa ja esittelynsä, minkä tavallaan aluksi ymmärsin, mutta hyvänen aika, miten alkoi sen myyntitykityksen äärellä tuntea itsensä vanhaksi, tyhmäksi, tietämättömäksi ja täydeksi tolloksi, kun sitä "nörttijuttua gigamegagugapixeli" vaan riitti. Hän oli hyvin päällekäypä ja itseriittoisella tavalla tyrmäsi minut täysin, alentuneesti naureskellen vielä kuittaili entisestä puhelimestani, että on jo aikakin vaihtaa uusi. Tytär tuumasi, että kaveri jotenkin huomasi, että vähän tipuin kärryiltä mainospuheryöpytyksen aikana ja tavallaan lisäsi pätemistään ajattelemalla, että minä en varmaan muutenkaan tajua näistä mitään. Saattoihan tuo olla tottakin.



Megagiga-puheensa pidettyään ja minua teititeltyään tarpeekseen, hän tiedusteli, että haluanko kysyä jotakin. Teki mieli kysyä, että "missä on vessa?" ihan huvikseen ja katsoa kaverin ilmeitä. Mutta kohteliaasti vain heitin, ettei minua tarvitse teititellä ja kyllä minä sen puhelimen ostaisin ja kuoret myös, joten tehdään kaupat. Halusin vain pois sieltä. Kuoria ei ollut enää, koska on ollut niin kova kysyntä sekä puhelimilla, että kuorilla, mutta nyt saisin sitten timanttilasin puhelimeeni kaupan päälle, mutta vasta perjantaina, kun nekin ovat loppuneet. Eikä se muuten olisi tullutkaan kaupan päälle, vaan pelkkä asennus olisi ollut kaupan päälle, 20 e olisi pitänyt siitä lasista maksaa. Nostaessani seteleitä kukkarosta, tyyppi kuittasi, ettei meillä käy käteinen, johon itse puuskahdin, ettei sitten tule kauppaakaan. Ei tullut, mutta pienen matkan päässä olisi se oikea Elisa, johon me olimme olleet alunperin matkallakin. Lähdimme sinne siis ja molemmat tyttäreni kanssa huohahdimme, että jopa oli harvinaisen ärsyttävä tyyppi. 

Seuraavassa Elisa-liikkeessä oli jonotusta ja tyylikäs moderni sisustus, jossa  näkyivät screenillä jonotusnumerot ja ajattelin, että varmasti täällä olisi sitten helpompi asioida, eikä tarvitsisi nolostella omaa tietämättömyyttään. Sieltä sitten saimme myyjäksi hieman laiskanpuoleisen kaverin, joka löntysteli hakemaan puhelimen ja naureskeli minun vanhalle puhelimelle ja sanoi alentuvasti, että kyllä sinä nyt pääset vähän uudelle aikakaudelle tällä uudella luurilla. Varmasti tuo on totta, mutta jestas sentään näitä tyyppejä, onko pakko olla noin ivallinen. Lisäksi hän tivasi liittymääni, mutta vaihtamaan en ryhtynyt ja hän puolusteli sanomalla, että hän vain yrittää tienata rahaa. Minä siinä ihmettelin, että juurihan minä sinulta ostan puhelinta, mutta hän kertoi, ettei hän siitä mitään tienaa. 


Arvanette vaan, jos olisin jostain muusta kaupasta voinut sen puhelimen ostaa, niin juoksulaukkaa olisin sinne kiirehtinyt. Vielä oli sim-kortin vaihto edessä ja nyt sitten seuraava koitos ja vuorossa DNA-kauppa.

 Tämä liike oli hyvin yksinkertainen ja hieman ehkä vanhanaikainen tyyliltään sekä käytännöltään. Ei hienoja screenejä, joilta näkyisi jonotukset ja myyjiäkin oli vähän, mutta asiakkaita paljon. Olin jo valmiiksi hieman varautunut, mutta täälläpä olikin yllätyksekseni myyjä, joka oli kohtelias, avulias ja kuunteli minua sekä oli asiakasta arvostava. Asiat hoituivat mallikkaasti ja hän kehaisi jopa vanhaa puhelintani, että hyvin on kestänyt tämä malli kuitenkin, kun valitin sen jäätymistä ajoittain. Nyt ei tullut noloa oloa ja hoidomme siinä samalla muitakin juttuja liittymään liittyen. Tästä myyjästä jäi hyvä mieli ja annoinkin hänelle suoraan palautetta ja kiittelin kohteliaasta ja arvostavasta tavasta kohdata asiakas. 


Miten asiakasta kohdellaan, puhutellaan ja ennen kaikkea kuunnellaan, siinäpä asiakaspalveluun pientä pohdittavaa. Tärkeintä ei ole rynnätä hokemaan sitä omaa mantraa, pelkästään myynti päällä vaan kohteliaasti tiedustella ja edetä sen mukaan mitä asiakas haluaa. Jos asiakas ei ole alan ammattilainen, et saa häntä vakuuttuneeksi ostoksesta, jos puhut vaikeata ammattikieltä ja yrität sillä tehdä vaikutuksen. Ole inhimillinen ja kohtelias ja jos jokin asia huvittaa, niin naureskele jälkeen päin, älä tee sitä asiakkaan edessä. Tai näin minä sen näkisin.
Onko sinulla muuten vastaavanlaisia kokemuksia tämmöisestä asiakkaan kohtelemisesta? 


Minulla on nyt kuitenkin uusi puhelin, jonka käyttöä tässä opettelen ja sain jo iloisesti hieman sekaisin sähköpostit ja hävitin blogini ja unohdin sen salasanan ja kaikkea uutuuteni myötä, mutta eiköhän tämä tästä selkene. Niin, miten ne tyypit siellä oikein luuli, etten mä muka tiedä ja taida näitä hommia?!! Yeah! Right!

Esittelen tässä blogitestiin saatuja ihania Isadoran lakkoja, jotka sointuvat hienosti uuteen metallinhohtoiseen puhelimen takakanteen. Nämä kimalle-glitterilakat ovat kyllä hohtaessaan niin kauniita ja sopivat tulevaan juhlakauteen tosi hienosti. Näillä lakattuja kynsiä tullaan kyllä täällä blogissa ja tuolla instan puolella näkemään tämän tästä. Ihanaa kimaltelevaa joulun odotusta, sillä huomennahan se oikeasti alkaa se joulun odotus. 

Niin ja toivottavasti ennätät poikkeamaan huomenna ja joka päivä ennen joulua, tänne blogiin katsomaan kehittämääni joulukalenteria. Kaikenlaisia kivoja juttuja on tiedossa....

Herkkua on siinä monenlaista

marraskuuta 27, 2016


Eilen pääsimme piipahtamaan Tallink Silja Symphonylla joululounaalla yhdessä muiden bloggaajien, vloggaajien ja tubettajien kanssa. Joulukattaus buffetissa ja varmasti kukaan ei lähtenyt sieltä tyhjin vatsoin.



Kauniisti asetetut alkupalat saivat ehkä vähän liioittelemaan oman vatsan kokoa ja lautanen tuli koottua aika täyteen salaatteja ja kylmiä leikkeitä. Kalaruuatkin tuntuivat vieraille maistuvan.







Minulle käy aina buffetissa samalla tavalla, että panostan alku- ja jälkiruokiin ja vain hieman maistelen lämpimiä ruokia. Hyviä olivat, mutta pikainen katsaus jälkiruokapöytään sai minut himoitsemaan makeita, joten sieltä tulikin sitten kasattua jouluhalkoa myöten kaikenlaista lautanen pullolleen. Ehkei nyt kuitenkaan kokonaista halkoa, mutta tuhti palanen kuitenkin.







Saimme myös kurkistaa uudistettuihin De Lux hytteihin ja kieltämättä näytti siistiltä ja tyylikkäältä nämä uudet hytit.



Tajusin vasta, että nythän on ensimmäinen adventti ja nyt ne päivät alkavat lentämään, kun joulua kohti mennään. Olisi kiva käväistä vaikka laivaristeilyllä Tukholmassa ennen joulua vähän shoppailemassa. Ainakin ruokapuoli laivalla on kunnossa ja viihdepuolellakin löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Tukholman joulutorilla en olekaan koskaan käynyt. No, Tukholma on kiva kaupunki, meni sinne mihin vuodenaikaan tahansa.

Huvittavinta oli, että kun vatsat pullollaan lähdimme tuolta laivalta, niin minun syöminen se vain jatkui, sillä illaksi suuntasimme anopille. Syömään.

Oletko sinä muuten milloin viimeksi risteillyt Tukholmassa?

Hyvää ensimmäistä adventtisunnuntaita!

pH-formula ja arvonta

marraskuuta 24, 2016

Moni teistä onkin jo kuullut ihon pinnoittamisesta, joten ihan uusi juttu tämä ei ole, mutta minulle tämä oli kyllä uusinta uutta. Ihon pinnoittamisessa on kyse ihon pinnan uudelleen aktivoimisesta kuorinnan sijaan. pH-formula onkin ensimmäinen farmakosmeettinen tuotesarja jossa ihon pinnoitusprosessi on innovatiivinen yhdistelmä kosmeettista ja lääketieteellistä ihonhoitoa. Verrattuna tavallisiin kuorintoihin ihon pinnoittamisella on huomattavia hyötyvaikutuksia. Yleensä kuorintahoidoilla pyritään poistamaan ihosolukkoa, mutta pinnoitushoidot aloittavat ihosolujen uudistumis- ja korjaantumisprosessin. Ärsytysreaktiot vähenevät ja iho toimii paremmin. Tämä hoitomuoto on mahdollinen kuljetinaineen (PH-DVC ) avulla. Aineyhdiste toimii aktiiviaineiden tehokkaana kuljettimena ja mahdollistaa tehoaineiden imeytymisen ilman kuorintahoidossa ilmeneviä haittavaikutuksia.

 Ihonhoidosta kiinnostuneena olin todella ilahtunut, kun minut kutsuttiin pH-formulan maahantuojan tiloihin kuulemaan lisää sekä kokeilemaan miltä ne pinnoitushoidot tuntuvat.  Tapasin Veeran I love me messuilla ja kävin hänen juttusilla ja sovimme, että hän laittaa minulle ohjeet ja tuotteista näytteitä tulemaan etukäteen, jotta ihoni saa valmistautua tuleviin hoitoihin.




Iho siis valmistellaan tuleviin koitoksiin ja sain kuorivan E.X.F.O. cleanse  puhdistusgeelin, joka sisältää sekoituksen keratinosoituneita ihosoluja irrottelevia aktiiviaineita, jotka edistävät ihoa hoitavien tuotteiden imeytymistä. Tuotetta käytetään ennen ja jälkeen pinnoitushoitoja. 


Lisäksi sain A.G.E active formula aktiiviseerumin, joka sisältää pinnoitusprosessia edistäviä, solujen sarveistumista hillitseviä ja niiden normaalia toimintaa elvyttäviä aktiiviaineita. Tämä seerumi myös valmistelee ihoa tuleviin hoitoihin ja suositus olisi käyttää tätä kaksi viikkoa ennen hoitoa, mutta minulla oli aikaa viikko, mutta se oli ihan riittävä aika iholleni.

Aluksi minulle tehtiin puhdistuksen jälkeen herkkyystesti, S.P. Complex, joka auttaa ihon kuljetinkanavien "avautumista" ja  jolla kartoitettiin ihoni sietokykyä ja sitä miten ihoni regoi tuleviin koetoksiin. Minun piti kertoa Veeralle mitä tuntemuksia minulle tuotteesta tuli ja kuinka paljon tuote poltteli/kirveli ihoa. No, minä olen tottunut kipuun näissä hoidoissa, joten ei se mitään, mutta toki tiedän ihoni ohentuneen vuosien saatossa ja varsinkin couperosa kohdissa ihon sietokyky voi olla matalammalla kivun suhteen. Tarkoitushan ei ole kuitenkaan "kärsiä" hoidoissa, joten minulla oli tuntemuksia kipuasteikolla 1-10 noin nelosta tai vitosta, joten ei paha, mutta siitä myös Veera sai itselleen tietoa, kuinka toimia. 

A.G.E. solution on aktiivinen ja tehokas pinnoitushoitoaine, joka ehkäisee ja häivyttää tyypillisiä ikääntymisen merkkejä, valovanhenemista, pigmentaatiota, pinnallisia ja keskivoimakkaita juonteita, sekä kirkastaa ihondävyä. Hoito tehtiin pumpulipuikolla hangaten ympäri kasvoja ja harakanvarpaisiin silmien lähellä. Ei tuntunut pahalta vaikka ehkä nenän tienoilla poltteli eniten.
Loppuun Veera laittoi Peel-off -naamion, joka rauhoitti ja lukitsi kosteutta sekä tehosti hoitoa.






Kotiin sain mukaani puhdistusvaahdon ja tämän ihanan Sos Rescue oil, herkän, kuivan ja ikääntyvän ihon hoitoon tarkoitetun öljyn. Tässä on ihon pehmentämiseen oiva tuote ja tämä auttaa myös kiinteyttävästi. Muutama tippa seerumin jälkeen ja mikä tuoksu ja koostumus! Iho todella kiittää ja pehmeys on aivan jotain ihmeellistä. En todellakaan ole saavuttanut millään hoidolla aiemmin tällaista pehmeyttä iholleni ja hei, minä olen ollut aika monessa hoidossa.

Pienistä näyteputeleista olen laitellut öljyn päälle A.G.E. recovery elvyttävää maitomaista tuotetta, jotta hoidon vaikutukset säilyisivät. Lisäksi aurinkosuojaa 30+ ja CC voidetta tarpeen mukaan päivisin ja öisin.

Toinen hoito tehtiin sitten kahden viikon päästä edellisestä ja nyt paneuduttiin ihon punoitukseen. 
C.R. complex on aktiivinen ja tehokas pinnoitushoitoliuos, joka hoitaa rosaceaan taipuvaista herkkää ihoa ja vähentää kroonista punoitusta sekä vahvistaa antimikrobisia aktiiviaineita.

Lopuksi iholleni tehtiin C-vitamiinihoito ja kirkastava V.I.T.A.C anti-ageing hoito, joka stimuloi kollageenituotantoa ja myös kosteuttaa.

Iho näyttää nyt hyvältä näin pari päivää hoidon jälkeen ja uskon tuon punaisuuden rauhoittuvan tässä vielä. Hoitoja kannattaa tehdä puolen vuoden välein ja ehkä minulle juuri nämä pari hoitoa peräkkäin on se potku iholle alkaa käyttäytymään. Nuoremmalta en kyllä vielä näytä, mutta ihon sileys ihastuttaa itseäni ja se vielä tuntuu hyvältä. Huomaan siveleväni ihoani tämän tästä, vaikka ei pitäisi turhia lääppiä, ettei sitten tule näppyjä.

Hienoa kun jaksoit lukea tänne saakka, sillä nyt seuraa kiva ylläri. Sain Veeralta arvottavaksi seuraavan tuotteen teidän lukijoiden kesken.





Huikean hieno V.I.T.A. seerumi, joka huolehtii ihon kunnossapidosta, ammentaen voimansa c-vitamiinin eri muodoista. Vie ihon kirkkaustason aivan eri tasolle ja sopii kaikille ihotyypeille, juonteille, rypyille, valovanhenemisen merkeille ja kosteusköyhälle iholle.

Osallistu arvontaan kertomalla kommenttiboxiin oma iho-ongelmasi s-postiosoitteen kera.  Aikaa on tästä illasta lähtien 30.11. klo 24.00 saakka. 
Onnea kaikille arvontaan!

Postaus toteutettu yhdessä ph-formulan kanssa.





Syksyn ruska -neulemekko ohjeineen

marraskuuta 22, 2016




Sain yhteistyön merkeissä Oulunkylän lankamaailmalta mahdollisuuden testata Hjertegarn Wool Silk lankaa, joka on 75% orgaanista lampaanvillaa ja 25% silkkiä.  Kun näin ihastuttavat lankojen sävyt, niin veri veti jotenkin kummasti näitä ruskan sävyjä kohti. Oli alkusyksyä ja ruska ei ihan vielä loistanut, mutta jo kyllä kolkutteli ovella. Minä kun olen omilta väreiltäni juuri tätä syksyä, niin ihmekös tuo oli, joten 2 kerää kutakin sävyä mukaan ja neulomaan. Mielessä siinti ajatus neulemekosta, yksinkertaisella mallilla, mutta jotakin piperrystä siinä voisi olla. 

Minä kun olen aina nysväämässä jotakin, niin edellinen piti saattaa päätökseen, ennenkuin sallin itseni aloittaa tämän neuleen tekemisen. Olin onnistuneesti  tehnyt yhden neuleen ylhäältä alaspäin, joten rohkeasti päätin toteuttaa tämänkin neuleen samalla idealla. Aikaa tässä nyt on mennyt, mutta oikeasti neulemekko on sen verran lämmin, ettei tätä ihan alkusyksyllä olisi voinutkaan pitää.

 Villa ja silkki ovat yhdessä takuuvarmoja lämmittäjiä, neuleen pesu auttoi lankaa hieman pehmenemään ja neuloksesta tuli tasaisempi. Laitoin pesupussiin kaksi neulemekkoa ja sydän syrjällä seurasin konepesua. Koneeni oli niin nirso, ettei se saanut lingottua pussia kunnolla, joten minun piti ottaa toinen mekko pois ja sittenkin kone valitteli epätasapainosta. Lopulta linkosin vanhan mekkoni ilman pussia, mutta uutta en uskaltanut. Kokemuksia kun on niin moneen neuleen pilaamisesta ja juuri tällä pesupuolella. Kyllä tämä mekko aavistuksen kutistui ja hieman ryppyjä on näköjään on vielä tuosta pesusta, mutta ne oikenee käytössä.





Jos innostuit suunnittelemastani neuleesta, niin tässä olisi ohje siihen. Vinkki: kun sovitat mekkoa neuloessasi, niin voit pujottaa toisen pyöröpuikon silmukoille, jotta saat mekon yllesi ja sinun ei tarvitse pelätä silmukoiden tippuvan. Siskolta saatu vinkki, joten kiitti sisko!

Koko on S.
Puikot: nelosen pyöröpuikot ja sukkapuikot, langan menekki noin 300g.

Aloita pääntieltä neulomaan alaspäin suljettuna neuleena. Luo 94 s ja neulo pyöröpuikoilla joustinneuletta  2o, 2n  12 krs:n ajan niin, että aloituskohta jää niskaan. Kiinnitä tähän merkki tai merkkilanka, hakaneula yms. Tee viimeisellä kerroksella 14 silmukan lisäystä, nyt silmukoita on  yhteensä 108.
Jotta neule istuisi paremmin, tee takana seuraavasti. Neulo 10 s o käänny ja neulo  22 s n, käänny ja neulo  34 s o ja käänny ja neulo 46 s n ja käänny ja neulo oikein merkkiin saakka.

Lettikuvio: Lähde liikkeelle takamerkkilangasta neulo 2 n, 8 o, 2 n, 8 o, 2n, *lk, aseta merkki kahden silmukan väliin ja jatka 4 o, lk, aseta merkki kahden silmukan väliin, 4 o, lk, merkki kahden silmukan väliin, 4 o, lk, merkki *, neulo 2 n, 8 o, 2 n, 8 o, 2 n, 8 o, 2 n, 8 o, 2 n, toista* ja neulo 2 n, 8 o, 2 n, 8 o, 2 n.

Merkit neuleessa helpottavat seuraamaan lisäyksiä, joita teet hihoja varten. Käy katsomassa  tämä selventävä video Drops designilta, jotta ymmärrät, kuinka hihan silmukat lisätään ylhäältä alas neulottuun neulemekkoon.

Seuraavalla kerroksella neulo nurjat nurin ja neuleen edessä ja takana olevat 8 oikeaa silmukkaa leteiksi. Nosta siis 4 s lettipuikolle työn eteen ja neulo puikolta seuraavat neljä s ja neulo sitten lettipuikon silmukat. Kun tulet merkkien kohdalle ja edellisellä kierroksella olevan lk:n kohdalle, tee kuten videolla neuvottiin ja neulo s kiertäen, jotta ei tulisi reikiä, neulo 4 s ja tee kiertäen lk silmukaksi ja neulo seuraavat 4 s letiksi, 2 s eteen lettipuikolle, 2 s neulotaan ja sitten neulotaan lettipuikon silmukat, lk kiertäen, 4 o, lk kiertäen ja jatka kierros loppuun. Langankierroksia tulee siis joka toisella kerroksella ja ne neulotaan silmukoiksi sitten seuraavalla kerroksella. jatka neulomista näin ja tee lettejä aina 10 krs:n välein. Hihassa levensin lettejä aina kerta kerralla lisäten aina lettiin 2 s ja lopulta viimeisessä letissä oli yhteensä 10 s, joista letti muodostui. Voit toki tehdä letit myös saman levyisenä koko matkan.

Tee raglan lisäyksiä 30 krt hihojen molemmin puolin ja neulo kainalo, kuten videolla neuvotaan. Itse laitoin kainaloaukkoon 10 lisäsilmukkaa. Kun lettineulos loppuu, vaihda lanka ( kaula-aukosta edestä mitattuna 24 cm) ja jatka suoraan sileää neuletta tummalla värillä  30 cm, vaihda punaiseen sävyyn ja neulo 24 cm tai haluamasi pituuteen. Helmaan neulotaan vielä 6 cm resori 2 o, 2 n joustinneuleella. Päättele silmukat.

Hihoihin kannattaa ottaa sukkapuikot, mikäli ei omista sopivan pituisia pyöröpuikkoja. Silmukoita on hihassa 80 ja aloita kaventaminen vasta, kun vaihdat langanväriä eli kanalosta noin 3 cm. Tee hihan alapuolella ylivetokavennuksia 6 krs:n välein, kunnes silmukoita on 60, jatka näillä suoraan, kunnes tulee aika tehdä resori. Tee se samoin kuin helmassa.

Päättele langat, pese neulemekko pesupussissa 30 asteessa villa-silkki pesuaineella ja kuivata tasokuivatuksella esim. pyyhkeen päällä. 


Clarks ylipolvensaappaat

marraskuuta 20, 2016




Eipä ole kuin pari vuotta, kun minä katselin ylipolvensaappaita hieman hämmentyneenä, että voisiko jo aikuisen naisen ikään ehtinyt sellaisilla tepastella! No ei kait, sillä olin nuorena sellaisen parin omistanut ja muutamat bileet tanssahdellut ne jalassa.
Aikaa kului ja yllättäen huomasin, että niitähän voi kivasti yhdistellä mekon ja leggareiden kanssa ja ei niihin yläikärajaa olekaan laitettu. Mikäs siinä, tuumasta toimeen ja kiertelin alkusyksyn kaupoilla, mutta en halunnut tekstiilipintaa ja en myöskään halunnut maksaa liikaa mokkanahasta. Korkoa halusin vain 5-6 cm, sillä haluan myös jaksaa niillä kävellä. Paljon on haluamista!

Päädyin katselemaan verkkokaupan sivuja ja oma kokoni oli siellä tietysti jo loppu. Kuinka ollakaan, on tämä nykyinen nettimaailma aika hurja, sillä eiköhän heti seuraavina päivinä alkanut ilmestyä ylipolvensaapasmainoksia aina kun menin vaikka facebookin sivuille. Siinä niitä minun mielimiäni Clarks-saappaita oli joka puolella, joten tuntui ihan ahdistavalta. Postiluukusta tipahti Zalandolta viesti: We miss you  ja alennustakin 15% saa heti, kun vain jotakin tilaa. Mainoksen uhrina katsoin itselleni parin ja löytyi vielä oikea koko ja viikon päästä minulla oli jo saappaaslaatikko kainalossa ja tässä niitä nyt esittelen ja olo on kuin saapasjalkakissalla. Näyttääkö ne myös siltä?

Mietityttää, että onko meille asennettu kamerat tietämättäni, koska en ollut tunnuksilla tuolla Zalandon verkkokaupassa ja silti heti postilaatikkoon osasi tuo kuponki tulla. Joku kertoi, että oli kotona jutellut ihan tavallisesta ruoka-aineesta, kanafileistä ja hetken päästä nettiin mennessään oli kanafileiden mainoksia pompahdellut joka puolella. 
Voiko olla sattumaa? Onko sinulla vastaavanlaisia kokemuksia?
Käyttäisitkö sinä ylipolvensaappaita?

Clarinsin huippuseerumit

marraskuuta 19, 2016


Tänään piti postailla aivan jotain muuta, mutta koska kuvat eivät ottaneet millään onnistuakseen, jätin kuvaamisen suosiolla ja etsin jo valmiiksi kuvaamani kuvat Clarinsin seerumeista. Alkusyksyllä otettu, joten ihana huomata, miten hyvä on joskus ennakoida kuvien suhteen. 

Nämä seerumit on syytä painaa korvan taakse, mikäli et näitä ole päässyt jo kokeilemaan. Clarinsin Double seerumi on ollut jo jonkin aikaa tarjolla, Itseasiassa muutaman vuosikymmenen, mutta pari vuotta sitten tuote hieman uusiutui ja nyt se on sopiva jo 25 ikävuodesta ylöspäin. Olin tätä jo halunnut kokeilla, mutta muutama muu seerumi oli ollut testilistalla sen verran pitkään, että ne oli testattava ensin alta pois, ennen kuin sain tämän viimein korkattua.    

Double seerumi on vesi-ja öljypohjaisen yhdistelmän sisältävä koostumus. Pullossa on kaksi säiliötä ja pumpatessa tuotetta ulos, ne yhdistyvät. Ihanan kevyt Clarinsmainen tuoksu, joka viehättää varmasti tuoksuista pitävää, mutta tuoksu ei ole kuitenkaan pökerryttävän tuhti ja häipyy kyllä ajan kuluessa iholta. Koostumus on kevyt ja sopii näin kaikille ihotyypeille. Itse en aina edes laittanut tämän kanssa mitään muuta, koska niin hyvältä ja ravitsevalta tuote tuntui. Mutta nyt talvemmalla tämän päälle kaipaa varmasti kuivaihoinen lisävoidetta kaveriksi. Sopii hyvin myös meikin alle. Anti-age tuote, joka siis kosteuttaa ja tekee ihosta miellyttävän pehmoisen, olematta liian voimakas tai öljyinen. Seerumia voi käyttää kuuriluontoisesti tai ihan koko vuoden. Itse testailin pullon puolilleen ja ajattelin sitten tehdä toisen puolen kanssa tuttavuutta talven kovimmilla viimoilla. Lämpimästi suosittelen kyllä kokeilemaan.



Clarinsin tuhtimaisempi versio on sitten Shaping Facial Lift Total V-contouring seerumi, joka sopii meille aikuisemmille naisille, sillä se on kasvonpiirteitä kohottava ja muokkaava. Se kiinteyttää ihoa ja saa näyttämään päivä päivältä nuoremmalta. 
No, kuten kaikki tietää, niin eihän voide nyt ihan kaikkeen pysty, mutta napakamman tunteen se kyllä antoi. Tykkäsin raikkaasta tuoksusta ja voidemaisuudesta, sillä se tuntui niin täyteläiseltä. Seerumin päälle kyllä laitoin kosteusvoidetta, sillä yksinään se ei minulle riitä. 

Tämän voiteen kanssa kuuluisi tehdä Clarinsin painelutekniikalla kasvohierontaa, mutta ei sitä aamukiireessä koskaan tullut tehtyä ja illalla unohdin, joten siihen en pysty ottamaan kantaa, miten sen mahdollisesti vaikuttaisi. Sen verran hyvältä iho tuntui, että tämä tuote jää käyttöön. Välillä intouduin yhdistelemään näitä kahta seerumia ja ei sekään hullumpi idea ollut. Double seerumin kosteutus ja Shaping seerumilla sitten se napakka tunne. 

Tuotteet lehdistönäytteitä

Jouluako jo?

marraskuuta 16, 2016

Viime viikonloppuna, mieheni kanssa lenkkeillessä, tuli ihan "sattumalta" tarkistettua Country Whiten joulutarjonta. Tämä liike on sellainen, jossa tahtoo lähteä vähän lapasesta tuo ostelu, mutta nyt oli meillä molemmilla kukkarot jääneet kotiin, onneksi, tuumi mies ja minä tietysti harmittelin. Miljöö on niin ihana ja sopiva juuri maalaisromanttisen sisustamisen ystävälle. Mutta kyllä sieltä minusta löytyy yksinkertaisempaan tyyliin sisustajallekin omat valikoimansa.








Tässä oli vain osa tarjonnasta ja uskon että menen sinne ihan lompakon ja ajan kanssa tässä lähiaikoina, jotta pääsee virittäytymään joulufiilareihin. Tulevana viikonloppuna on jouluavajaisetkin ja alennuksia, se tietää siis rahanmenoa.

Olen tässä kehitellyt hieman joulukalenteria teille, lukijat ja tiedossa on vähän kaikenlaisia kivoja juttuja. Silmät auki kuljen ja etsin ideoita, mutta siitä sitten lähempänä joulukuuta.

Maanantaina olimme katsomassa teatterissa Komisario Palmun Erehdystä perheen kanssa ja tänään on pikkujoulumeininkiä cabaree-tyyliin, joten kiirettä pitää. Tulee tässä kuussa jo kulttuurin yliannostus tällä menolla. Palmua suosittelen ja varsinkin, jos leffoja on telkusta joskus katsellut. Tämä oli miehelle synttärilahja ja koska hän on tyttöjen kanssa kaikki Palmu-leffat katsellut, niin sehän sopi mainiosti. Minä olen ainoa, joka ei nyt niin Palmusta ole intoillut, mutta teatterista kyllä tykkäsin.

Oletko sinä käynyt teatterissa viime aikoina?
Miten on pikkujoulujen kanssa, joko ne on vietetty vai vielä edessä?

Auto Post Signature

Auto Post  Signature