Keväinen asukuva

huhtikuuta 30, 2017


Palasimme juuri aamulla Tukholmasta ja kyllä siellä säiden puolesta hieman keväisempää oli, kirsikankukkia ihaillessa ja ajoittain auringosta nauttien 12 asteen lämmössä. Mistä kummasta tämä takatalvi taas tänne oikein pöllähti? 
Reissu meni mukavasti ja keväistä muotia tuli katseltua ja jotakin ostettuakin. Matkasta tulee juttua tulevalla viikolla.


 Esittelin täällä blogin puolella hametta, jonka ompelin jokunen aika sitten ja halusin myös esittää sen asukuvana. Teinkin tästä postauksen ohjeineen ja sen voi lukea täältä. Olisi ollut kiva kuvata tämä kirsikakukkien kera, sävyt olisivat todella sopineet hyvin yhteen, mutta eihän siihen ollut mahdollisuutta. Ruotsalaiset bloggarit kuvasivat siellä asujaan upeiden kirsikankukkien hehkuessa taustalla. Varmasti tuli hienoja kuvia. Meidän piti tyttären kanssa tyytyä kuvaamaan asu laivalla, jossa oli illan tullen aika huono valaistus.

Pidän tämän hamenkankaan jämäkkyydestä, sillä näin hameen malli saa myös muhkeutta, noiden laskosten myötä. Halusin hameen yläosaksi tiukkaa linjaa tasapainottajaksi ja musta neule minusta sopii siihen kivasti.  Kangasta vielä jäi, joten en tiedä kannattaisiko siitä tehdä joku toppi, vai onko se liikaa? 



Kengät muuten hankin Tallinnan reissulta ja kylläpä järkytyin niiden korkeutta, kun ne jalkaani laitoin. Näillä ei  varmaankaan lähdetä pitkälle kävelylle, vaikka ovatkin mukavan tukevat jalassa.
Tässä säässä nyt on kuitenkin viisasta tyytyä toisenlaiseen asuun, kenkiä myöten, sillä ulkona on niin hyisen kylmä. Mutta ei anneta sen pilata juhlimista! Hauskaa vappua kaikille!


14 kommenttia on "

Keväinen asukuva

"
  1. Voi kuinka kaunis hame. Olet kyllä niin taitava ompelija 😀

    Olisipa täällä kevät yhtä pitkällä kuin Tukholmassa, vaan ei.

    Todella kauniit nuo kirsikankukat ja olisit vaan mennyt napsimaan Ruotsalais bloggareiden kanssa asukuvat 😊

    Oikein ihanaa vappua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Kyllä sen huomaa, että ollaan taas myöhässä tuon sään suhteen. Harmi, mutta niin tavallista!
      No, pahus kun ei tullut tuo vaate mukaan sinne maihin, muuten olisimme ottaneetkin ne kuvat, heh! :D
      Ihanaa vappua sinne myös!

      Poista
  2. Aivan ihana hame, M kyllä osaa <3 Ihquisaa vappua teille ja toivottavasti laivalla ei hurjana keinuttanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.) Ei kuule heiluttanut kuin vain hetkellisesti ja Marianhaminassa se loppui:)
      Mukavaa vappua sinne kanssa! <3

      Poista
  3. Hame on aivan upea. Tee loppukankaasta kirjelaukku!
    Ihanaa vappua koko teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvä idea, joka voisi toimiakin:) Noita tilkkuja kun aina jää!
      Ihanaa vappua teille myös!

      Poista
  4. Ihana, keväinen mekko, jossa on ripaus
    menneen ajan lumoa!

    Hauskaa vappua, M <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos:) Nyt tänään onneksi aurinko sentään paistaa, kyllä se tästä vielä mekkokeleiksi muuttuu!:)
      Ihanaa vappua teille myös! <3

      Poista
  5. Tuo hamekangas on kyllä niin kivan keväinen ja hamekin aivan upea! Näitä sun tekemiä vaatteita saa aina ihastella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia:) Kangas on kyllä minustakin kaunis!

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature