Ihonhoidon vinkki kiireiselle naiselle

toukokuuta 15, 2017


Kun aika on kortilla, niin usein sitä unohtaa syödä terveellisesti, harrastaa liikuntaa tai hoitaa itseänsä muutenkaan. Jotakin kiireesti ruokatauolla suuhun, jos taukoa edes on töiden välissä ja perusrutiinit, kuten hampaidenpesu ja meikinpoisto illalla, sekä jotakin kosteuttavaa siihen päälle. Kaikenlaisia ihonhoitokuureja ei ennätä edes ajatella, vaikka se tekisikin terää, sillä kuka niiden kanssa ennättää veivaamaan. Mutta annanpa vinkin suhteellisen uudesta ihonhoitosarjasta ja varsinkin yhdestä testaamastani tuotteesta, joka voi ilahduttaa ja helpottaa kiireistä arkeasi. 


Novexpert on ranskaisten lääkäreiden suunnittelema täysin luonnollinen ihonhoitosarja, jossa ei ole säilöntäaineita, parabeeneja tai kemiallisia filttereitä. Novexpert on eco-sertifioitu kosmoseuttinen kokonaisuus eli tuotteet sisältävät bioaktiivisia raaka-aineita, joilla on lääkkeenomainen vaikutus. Korkeiden aktiiviainesosien pitoisuudet myös näkyvät ihossa välittömästi.

Novexpertiltä löytyy 6 eri linjaa ja juuri kosteusköyhä ja kimmoisuutensa menettänyt iho hyötyy eniten tästä Hyaluronihappo linjasta. Booster Serum with Hyaluronic Acid  on kosteuttava ja ihoa silottava seerumi. Tämä pullo sisältää hyaluronihappoa saman verran kuin 20 hyaluroni-injektiota. Aika tehokas tuote, mutta ei toki suoraan verrattavissa injektioihin.


Nyt täytyy sanoa, että en ollut mitenkään innostunut pullon ulkomuodosta, sillä se oli hyvin tavallisen näköinen, ehkä hieman pliisu.Tuoksu oli hyvä ja aluksi mietin ja puntaroin tippojen määrää ja päädyin sitten kolmeen. Niillä saa hyvin käytyä koko kasvot läpi ja tämän voi myös levittää kaulalle ja dekolteelle. Liiallisen määrän huomaa, sillä iho on tahmea ja meikki ei sitten toimikaan. Seerumin voi laittaa yksinään tai sekoittaa oman voiteen joukkoon ja käyttää aamuin illoin. Itse laitan kosteusvoiteen vielä tämän päälle hetken päästä, kun seerumi on imeytynyt.

Mutta jopa on tuote. Testailujen aikana, vaikken olekaan tätä vielä kovin pitkään kokeillut, olen kuitenkin huomannut muutoksia ihossani. Sellaista meikkivoidetta ei ole keksittykään, joka voisi täyttää minun vaatimukseni, sillä se nimittäin yleensä katoaa iholtani. Mutta nyt olen tässä ihmetellen tutkinut illalla meikkiäni ja todennut, että sehän näyttää vielä ihan hyvältä ja todella tasaiselta ja värikin on suhteellisen normaali. En voi yhdistää mitään muuta, kuin tämän tuotteen käyttöön ottamisen.

Hyaluroniseerumia voi laittaa myös silmien ympärille ja huulille, sillä se on niin turvallinen tuote. Muutaman kerran jälkeen olin jo koukussa ja aloin miettiä, että mitä muuta tältä sarjalta voisikaan kokeilla. Hintakaan ei ole huima, sillä pullo on alle 40 e ja Novexpertin keksijät eivät siis ole halunneet tehdä tästä tuotetta vain rahakkaille kuluttajille, vaan tämän ostaminen on useammalle mahdollista. Yhdessä pullossa kaikki mitä seerumilta tarvitaan ja plussaa siitä, että tätä voi laittaa myös silmien ympärille. Vaikka rauhoittamaan tummia silmänympäryksiä. Tätä voin lämpimästi suositella kaikille, mutta varsinkin niille, joilla ei ole aikaa läträtä useilla tuotteilla aamuin illoin. Tuotetta myydään Sokoksella ja Stockmannilla.




Esittelenpä tähän vielä nuo EOS evolution of smooth huulivoiteet, sillä harva pärjää ilman huulituotteita, aurinko ja tuuli niitä huulia ainakin minulla kuivattaa. Pinkki pallero sisältää aurinkosuojan ja mustan palleron sisällä on hiukan hohtavaa, kimaltelevaa pinkkiä oleva huulivoide, molemmissa ihastuttava tuoksu. Enpäs ollut tämmöisiä aiemmin huomannut, mutta tytär ilahtui heti näistä ja sanoi tämmöistä joskus käyttäneensä. Söpöjä ja kuulemma tosi hyviä, tytär kommentoi.


Isadoran sinisen meikkituotteiden  arvontakin on nyt suoritettu ja voittajaksi arvoin Amelian. Onneksi olkoon! Amelialle lähetin jo s-postia. 
Kiitos kovasti kaikille arvontaan osallistujille. 


Tuotteet ovat pr tuotteita.
6 kommenttia on "

Ihonhoidon vinkki kiireiselle naiselle

"
  1. No jee, hyvä, et otit tän vihdoin käyttöön. Mähän sanoin, et tää on hyvä. ;) Pullo on tosiaan sellainen ulkonäöltään mihin ei ensiksi tule tarttuneeksi, mutta sisus on kultaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun blogiasi lukiessa tuli tunne, että hitsi, olen ihan unohtanut koko tuotteen:) Nyt olen iloinen, kun pullon avasin!!!

      Poista
  2. Nuo huulivoiteet ovat hauskan näköisiä.
    Mukavaa viikkoa sinulle ja onnea myös arvonnan voittajalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin kivoja palleroita:) Mukavaa viikkoa, kohta jo puoliväli häämöttää:)

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature