Off the shoulder- vinkki miesten paidan tuunaamiseen

heinäkuuta 07, 2017



Tämän hetken kuumin trendi on off the shoulder-paita ja niitä näkyy sekä katukuvassa, että myös blogeissa. Miesten paidat ovat nyt myös kuumaa kamaa tuunauksiin ja niitä varmasti jokaisen miehen varastoista löytyy. Niinkuin tuo minun mieheni paita kuvassa, ei muuta ongelmaa kuin, että kaulus on kulunut puhki. Niin on paljon käytetty tätäkin paitaa. 

Kun mies tämän minulle antoi pois heitettäväksi, mietin, että hyvänen aika miten miesten paidassa onkin ihana laatu, eihän tätä raaski pois heittää. Toisaalta, olihan tämä jo minulla tiedossa, kun olen näitä muutaman miehelle ostanut lahjaksi. Laatua ja hintaa löytyy, mutta nämä myös käytetään loppuun asti, toisin kuin monet naisten vaatteet. 

En siis malttanut heittää tätä noin vain pois, sillä sisäinen tuunaaja minussa alkoi hekumoida kaikenlaisilla asuilla ja mahdollisuuksilla. Jostakin oli aloitettava, joten tutkin pinterestiä sekä katselin blogeja. Löysin useamman idean paidan tuunaukseen ja innostuin tuosta off shoulder-tyylistä. 

Tässä on ohje minun tuunaamaan paitaan:
Paita käännetään niin, että napit tulevat taakse, tai ne voi leikata pois, niinkuin minä tein, sillä paita oli minulle turhan iso.



  •       Leikkaa paidasta kaulus pois ja tee pääntie leikaten se kuvassa olevalla tavalla, hieman kaarrokkeen muotoon.



         

  • Leikkaa irti kalvosimet ja leikkaa hihat sopivan pituisiksi. 
  • Leikkaa nappilistat pois ja ompele sauma kiinni tai jätä paikoilleen, miten itselle sopii.




  • Huomioi, että kaarrokkeeseen kannattaa ommella pienet vekit olkapäiden kohdalle, jotta saat ommeltua siistin nauhakujan. Tee nauhakujasta noin kahden sentin levyinen ja jätä pieni aukko kuminauhan pujottamista varten.                                                                                                   
  • Pujota 1,5 cm levyinen kuminauha nauhakujaan ja sovita itsellesi sopiva leveys testaamalla. Älä tee liian tiukkaa, sillä paita nousee ikävästi ylös kaulaan, kun nostat käsiäsi. 

  • Ompele hihansuut päärmäten.



Tämmöinen tuunaus tuli. En varsinaisesti ole sinisen ystävä, mutta tämä nyt oli alkusysäys miestenpaita-tuuniluun ja tämä sininen nyt sattui olemaan se rikki mennyt. Kieli pitkällä täällä nyt odotellaan, jos joku muukin paita miehellä on mennyt siihen kuntoon, että sitä pääsee tuunaamaan. Kyllä mies lupasi paitoja hommata tuunattavaksi, kunhan ennättää kaappiansa siivota. Tytärkin innostui, joten uskoisin, että olemme taas oikealla tiellä tämän kierrätyksen suhteen. 
Innostuitko sinä tästä helposta ideasta ja sen toteuttamisesta?



18 kommenttia on "Off the shoulder- vinkki miesten paidan tuunaamiseen"
  1. Tulipa kaunis paidasta. Olet kyllä niin taitava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi:) Tää on kyllä niin helppo toteuttaa, ettei taitoja edes tarvita:) Tämmösiä pitäisi vain keksiä lisää!

      Poista
  2. Ihana paita. Nyt täytyy tarkistaa miehen paitakomero :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hahaa! Miesparat! Kohtana ne tepastelee paidatta, kun me innostutaan tuunaamaan:D

      Poista
  3. Ihana! Miksi mulle EI ole sitä ompelukonetta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Dioriina!:) Nyt sitten lainaat joltakin koneen:)

      Poista
  4. Vau, tosi kiva tuli! :) En jaksa enää kehua sua, sä tiedät, että oot kyllä niin huipputaitava! ;)

    VastaaPoista
  5. Aivan mielettömän upea! Jaahas pakko mennä miehen paitakaapille 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Hih, muista kuitenkin kysyä lupa:)

      Poista
  6. Jestas miten ihana tuli ja miten nyt tuollaisen kekkasitkaan,oot supermimmi ja näytät niin timmiltä, että anna palaa vaan niitä omia kuvia, tahkoat menemään kuule. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tiia:) No oma idea tämä ei täysin ollut, mutta hiukan sovelsin:)

      Poista
  7. Raskaana oleva tytär sai hellepaidan isänsä vanhasta leveästä pukupaidasta :). Kiitos taas ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Tuohan on oiva raskauspaita:) Hyvä, jos oli apua ohjeesta.

      Poista
  8. Innostuin tästä paidasta tosi paljon! Onpa kiva! Nyt vaan kun löytyisi sopiva tuunattava kohde : ) Sullehan sopii sininen tosi hyvin. Suotta sitä vierastat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Minä olen vain niin tottunut punertaviin ja sellaisiin syksyn sävyihin, että tässä on hiukan totuttelemista. Mies omistaa "aika monta" sinistä paitaa!!
      Toivottavasti löytyy sinullekin oma paita tuunattavaksi:)

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature