Teassin pöytä uusiksi tuunaamalla

heinäkuuta 24, 2017

Vanhan terassipöydän tuunaaminen saattaa kannattaa silloin, kun sillä on tarpeeksi tunnearvoa. Mies oli nimittäin ostanut kuvassa olevan pöydän vuonna 1991 poikamiesasuntoonsa ja sillä tuntui olevan tärkeä merkitys hänelle. Itse olin jo haaveillut uudesta pöydästä, mutta jos tämän saa kunnostettua halvemmalla, niin sopihan se. 

Pöytälevyn sai taitettua alas molemmilta sivuilta ja keskelle jäi kapea siivu, joka kätki alleen salalokerot. Siellä pystyi säilyttämään vaikka viini/viinapulloja ja laseja. Hauska ja persoonallinen idea.

Itsellä oli kyllä ristiriitaiset tunteet tästä kyseisestä pöydästä ja pitkään se toimikin meillä ruokapöytänä, kun asuimme edellisessä asunnossa. Hiukan epäkäytännöllinen se kuitenkin oli, koska ihan ensimmäisessä versiossa tässä pöydässä oli reunat. Lasten ruokailun jäljet oli kyllä helppo siivota, kun ne eivät tippuneet lattialle, mutta muutoin ei ollut ihan paras ergonomisesti, vaikka ihan persoonallinen olikin. Molemmat neidit ovat myös vauvoina kylpeneet ammeessa isän kylvettäminä, tämän pöydän päällä.






Kun muutimme isompaan asuntoon, halusimme hiukan isomman pöydänkin, joten tämä pöytä sai toimia sitten terassipöytänä. Se oli alkujaankin ilmeisesti terassipöydäksi suunniteltu ja tiikistä tehtynä, sen olisi luullut kestävän ulkosalla hieman paremmin. Huonolla menestyksellä se meillä parisen vuotta terdellä viihtyi, sillä eihän tämä kuitenkaan kestänyt suomikesää ja sitä kaikkea sateen määrää.

Mies askarteli aikoinaan uuden pöytälevyn tähän päälle, vanhan lahottua ja mallasi melkein samanlaiseksi, kuin alkuperäinenkin levy oli, siis kolmioisaiseksi. Tosin lokerikkoihin ei enää päässyt sisälle, koska nämä lokeroiden luukut menivät niin huonoksi saumoista heti kättelyssä, ei niitä enää kannattanut tehdä. Tämä kesti sen minkä kesti ja nyt se alkoi olla jo aika hilseilevä ja ränsistynyt ja tuunaamista vailla, tai sitten jo roskiin valmis. Tämä oli tietysti ajatuksena miehelle kauhistus ja hän halusi vielä kokeilla korjata sitä.

Kun me tyttären kanssa lensimme Kroatiaan, kävi mies tuunaamaan pöydästä uutta. Osat oli jo irroitettu ja pyysin säästämään noiden lokerikoiden sisukset, jos niistä jotain kivaa keksisi sekä pöytälevyn palaset, sillä niiden päällä oli ollut kiva kuvata blogijuttuja. Jotkin kohdat olivat aika kauniisti vanhentuneet. Enää ei kannattanut tehdä kolmiosaiseksi levyä, joka ei kestä ja vaatii sitten omat viilailunsa.

Mies oli ostanut Bauhausista Afrimix-kovapuulevyn ja oletan sen oleva afrikkalaisten puiden yhdistelmä ja öljysi ja asensi sen jalkojen päälle. Tämä levy pitää irrottaa aina talveksi ja nostaa varastoon. Jäljellä on enää pöytävanhuksen jalkaosa, mutta kituutellaan sitten sillä ja muistellaan millaista pöytäsysteemiä sillä oli joskus ennen muinoin ilo kannatella. 


Ennen pöydän esittelyä, näytän vielä tuon aurinkopedin parannetun pohjan. Kun aurinkopedin tuunasin, ei meillä ollut silloin aikaa miettiä pyöriä, joten nyt nekin oli sitten vaihdettu ja pohja myös öljytty ja nyt aurinkopedissä on oikein punaiset vauhtipyörät, jotta peti siirtyy kivasti paikasta toiseen. Aurinkopedin tuunaamisesta tein postauksen vähän aikaa sitten ja sitä voi tarkastella täältä.




Pöytälevy ei imenyt itseensä riittävästi tuota ruskeaa öljyä ja tullut niin tummaksi, kuin nuo vanhat tuolit, mutta kahdella kerroksella nyt mennään, vaikka sävy onkin hiukan eri.  Mietimme vielä, että kannattaisiko pinta lakata, mutta eipä se edelliselläkään kerralla auttanut. Pinta alkoi hilseillä, kun tarpeeksi oli kosteutta saanut.

Nyt saisi ne kivat ilmat tulla, jotta terdellä saisi syödä uuden pöydän ääressä, mielellään palelematta ja kuivana, kiitos.
8 kommenttia on "Teassin pöytä uusiksi tuunaamalla"
  1. Siitähän tuli aivan upea. Kannatti säästää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Niin, ainakin puoliksi säästyi, mutta ajatus on tässä se tärkein:)

      Poista
  2. Kannatti tuunata käyttökelpoiseksi. Kiva olis vielä jos saisimme auringosta nauttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano! Tämä on ilmojen puolesta ollut karmea pettymys koko kesä!

      Poista
  3. Tämä on nyt erittäin tärkeä pöytä ja ansaitsi uuden elämän ja siitähän tuli hieno. Kuule osittain kiitos sun, näytin sun terassi mustaksi postauksen sata kertaa miehelle, ei suostunut ei, vaan ruskea tuli ja lopulta joutui myöntämään, että olisi se musta ollut parempi ja wuhuu se tulee ensi vuonna, mies myöntyi.

    Muiskuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi niinkö siinä kävi, että ruskea tuli. Voi noita miehiä:) Mutta hei, tosiaan ensi vuonna sitten. Mä ja mies ollaan kyllä tyytyväisiä, kunhan saan vielä ne pienet viilailut tehdyksi, niin musta on kyllä hyvä väri terdelle:)
      Haleja sinne <3

      Poista
  4. Vanhasta pöydästä kuoriutui todellinen kaunotar!
    Upea tuunaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Miehelle tärkeä asia onneksi säilyi, mutta katsellaan kauanko tämä nyt kestää:)Suomen säät ottaa koville!

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature