Bistro Manun avajaiset

syyskuuta 21, 2017

Pääsin tänään vieraana osallistumaan Original Sokos Hotel Presidentin yhteyteen avattuun moderniin kortteliravintolaan Bistro Manuun. Olinkin jo toivonut jotakin tämmöistä ruokapaikkaa, kun kesällä vierailimme uudistuneessa Presidentti hotellissa mieheni kanssa. Siitä löytyy postaus täältä ( klik ). 

Söimme hotellissa ja ruoka oli hyvää, mietin, että jotakin uupuu, mutta en tiennyt tai remontti oli niin onnistuneesti piilotettu, että siellä oli valmistumassa uusi ruokailuravintola. Paikka, joka on trendikäs, suosii suomalaista, mutta myös kansainvälisesti kelpaa vaikka aasian matkaajan ruokailupaikaksi.

Bistro Manussa  mies voi uppoutua maistelemaan erilaisia oluita kera juustotarjottimen, sillä aikaa kun vaimo viipottaa pitkin Helsingin katuja ostoskassit vinhaa vauhtia lisääntyen. Tai pariskunta voi viettää kuherruslomaa hotellissa ja syödä romanttisen illallisen kauniisti katetun pöydän äärellä, kera kynttilöin, kunhan sen muistaa varata etukäteen.


Mistä Manu nimi tulee? Sanonnasta tulee kuin Manulle illallinen? No, ehkei varsinaisesti vaan manu on entisaikojen nimitys mestarille ja oman alan ammattilaiselle, suutarille, räätälille ja kellosepälle. Mestarit kiersivät talosta taloon ja palkkioksi heille tarjottiin illallinen.

Tämän Bistro Manun mestarit haluavat tarjota vierailleen onnistuneita kokemuksia ruuista ja varsinkin kotimaisista raaka-aineista valmistettuja ja suosien kausiajattelua. 


Alkukeitoksi meille tarjoitiin maa-artisokka-kukkakaalikeittoa. Herkullista ja kevyttä.


 Alkusalaatti minulle ja kasvisyöjille, jossa oli tofua ja avokadoa sekä talon omia marinoituja oliiveja ja muille kalalautanen, jossa Benella kirjolohta.







 Pääruokana kotimainen pippuripihvi, joka on aina meikäläisen suosikki. 


Jälkiruokana Peltolan Juustolan blue juustolautanen. Gouda on minusta herkullista, mutta olen vielä harjoitteluasteella tuon homejuuston syömisen suhteen. Lienee allergiat, jotka vaikuttavat tähän makuelämykseen niin voimallisesti. Suklaakakkua odotin, mutta se on sitten mentävä syömään seuraavalla kerralla.


Bistro Manun ravintolapäällikkönä toimii Heli Lahtinen ja kettiön mestarina Janne Tihtonen.
Lämmin suositus täältä, mikäli satut nurkilla pyörimään.
10 kommenttia on "Bistro Manun avajaiset"
  1. Hei itsekin vierailin tuossa ravintolassa, sillä asuin Hotelli Presidentissä nyt maanantaista torstaihin eli tulin juuri kotiin työmatkalta. Oli kyllä viihtyisä hotelli ja ravintola!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit!:) Entinen ja hiukan aikansa elänyt tyyli on kyllä raikastunut Hotelli Presidentissä ja nyt tämä Bistro Manu helpottaa kyllä kovasti matkaajia ja muitakin kadun tallaajia. Ruoka oli todella hyvää ja paikka viihtyisä:)

      Poista
  2. Niin herkullisen näköistä ruokaa. Paikka näyttää todella viihtyisältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ruoka oli hyvää ja ravintola oli tehty viihtyisäksi, mutta ei kuitenkaan hienostelevaksi:)

      Poista
  3. Presidentti hotellissa olen viimeksi käynyt joskus 2000-luvun alussa, siellä oli muuten Casino aiemmin. Kivalta kuullostava ravintola ja jännästi tarjolla tuo kala. Kyllä mulle maistuisi, pitääpä pitää mielessä. Mukavaa viikonloppua sinulle <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule, kyllä sun nyt pitää päivittää nämä muistot tähän päivään ja piipahtaa vaikka drinksulla ja syömässä:D
      Ruuan esille laittaminen on kyllä yksi tärkeä pointti, mutta senhän sä tiedät parhaiten:)Ihanaa viikonloppua! <3

      Poista
  4. Nam mitä ihania herkkuja, ja silmä lepää <3

    VastaaPoista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature