Luottotuotteet Espanjan matkalla

lokakuuta 05, 2017


Luottotuotteet Espanjan matkalla


Matkalle lähtiessä yleensä stressataan siitä, mitä kannattaa ottaa matkalle mukaan, mutta kosmetiikan luottotuotteista ei kannata tinkiä. Minä en ainakaan siihen pystynyt, joten tungin kaiken tarpeellisen litran mingrip-pussiin ja voitte arvata, että se venyi ja paukkui liitoksistaan, kun kosmetiikkahörhö putkiloita sinne tunki.

Kristallikimaran instagramia seuranneet huomasivatkin varmasti, että piipahdin siis vajaan viikon mittaisella lomalla ystäväni Casa Mimi- blogin Sarin luona Espanjassa, heidän vapaa-ajan asunnollaan, Casa Mimissä.

Norwegianin lennolle saa sisälle koneeseen ottaa vain yhden laukun ja käsilaukun, joten voitte uskoa, että sisäisesti itkin verta, koska kaikkea ihanaa kosmetiikkaa en vain voinut mukaan pakata. Tokihan sitä pärjää vähemmälläkin, mutta oli kyllä monta tuotetta, mitä matkalla ikävöin. Mukaan ne eivät vaan mahtuneet ja oli pakko pärjätä.



Matkalla tein koneen vaihdon Lontoossa ja voitte vain kuvitella, että turvatarkastuksessa kun Suomessa olin kävellyt suoraan läpi, oli Lontoossa tiukka täti joka halusi, yllättävää kyllä, tutkia kosmetiikkapussini. Mietin jo kuumeisesti, että voihan taivas, jos ne jokaisen putkilon ja minipullon tutkii, niin johan myöhästyn jatkolennolta, jolle oli aikaa siinä vaiheessa vain vajaa tunti.


Kaikki meni kuitenkin hyvin ja putkiloita hiukan tutkittuaan, tullivirkailija antoi pussin minulle, kera säälivän katseen, että koetahan nyt saada nämä tungettua takaisin ja vielä pussi kiinni. Venyi ja paukkui jälleen, mutta aikani niitä siinä tungettuani, sain pussini lopulta kiinni ja matka jatkui kohti Alicantea.


Pussiini olin tunkenut siis aurinkovoiteet, jotka olivat riittävän pieniä tuubeja, kasvoseerumin, kynsilakan, ripsivärin, huulipunia pari, huulirasvan, miselliveden, jota oli vain 20 ml, mutta riitti kuitenkin, mekkivoidenapin, silmänympärysseerumi-kapseleita, hajuveden, muotoilutuotetta, truutattuna toisessa minigripp-pussissa ja sitten ne tärkeimmät, joita luottotuotteiksi nimitän ja tässä seuraavaksi esittelenkin.



Primeri on ehdoton matkalla


Jotta meikistä tulee kestävä, on syytä käyttää primeria, jolloin ihon pinta ja väri tasoittuvat ja ihohuokoset saa häivytettyä, toivon mukaan näkymättömiksi. Valitsin mukaani Guerlainen Blurring Active Basen, jota olin juuri ennen matkaan ennättänyt testaamaan. Tällä Blurring Active Basella sain meikin kestämään siistinä koko illan, sillä päivällähän en meikannut, vaan laitoin aurinkovoidetta kasvoilleni. 

Ihon pinta tasoittui primerilla ihanan silkkiseksi ja tämän päälle oli helppoa levittää sitten meikkivoidetta. Yleensä päädyin käyttämään meikkivoidetta t-alueelle vain peittääkseni noita punertavia pieniä suonia, jotka eivät pelkällä blurraamisella häipyneet. Blurring Active Base taistelee myös ilmansaasteita ja hapenpuutetta vastaan, suojellen ihoa myös muilta haitallisilta ulkoisilta tekijöiltä. 

Sävy on universaali, kauniin ruusunhehkuinen ja sitä ei tarvita kuin ohut kerros ja tuubissa oleva aplikaattori antaa juuri oikean määrän tuotetta keraallaan.
Hinta tuotteelle on 51 e.

Guerlinen Eye-stay primer on uudistunut ja tätä pitkäkestoisen silmämeikin pysymistä lupaavaa tuotetta odotin kieli pitkällä. Eye- stay primer siloittaa, tasoittaa ja kiinnittää silmämeikin ja toimi, jopa minulla. Silmät minulla yleensä aina vuotaa, mutta tuolla espanjan auringossa, Torreviejassa, tapahtui kyllä ihme, sillä silmäni eivät vuotaneet lainkaan. Tämä tietysti auttaa tuon luomivärin pysymisessä, mutta tämä primeri ei myöskään ärsyttänyt herkästi reagoivia silmiäni. 

Suomessa taas, kärsin tästä vaivasta, mutta silmämekki on silti pysynyt. Jäi suosikiksi ja hintakaan ei ole paha, 34.80 e, sillä tuubi kestää ikuisuuden, niin pieni määrä sitä tarvitaan. 





Highlight


Kun pohjustukset on kunnossa, voi tehdä lopun meikin ja yksi tärkeä tuote on tietysti Joe Blascon Orange Highlight 1, jolla saa kauniin hehkun haluamaansa kohtiin, kulmaluulle, poskipäille ja nenään.  Hinta tälle tuotteelle on 36.80 e.


Hiusmuotoilutuote


Hiukset olivat matkalla kovilla, koska mukaani en ottanut shampoota enkä hoitoainetta. Kyllä se hiukan hankaloitti tavallisella shampoolla ja hoitoaineella peseminen, joten hiuksien laittaminen oli hiukan takkuista. Onneksi apua sain hiusten muotoiluun tästä Puff. ME voluumi hiuspuuterista. Hiuspuuteria tupsautetaan vain hiusten juuriin ja hiukan hierotaan ja kohotetaan hiuksia. Tämä antaa kyllä aika hyvin tuuheutta ja on hyvä juuri kampauksien teossa ja vaikka letityksissä. Hinta tuotteella on 24.90 e.





Koska oli jo syyskuun loppu, ei rannoilla pahemmin enää ihmisiä aurinkoa palvonut. Meidän lisäksi oli myös muutamia lenkkeilijöitä ja kävelijöitä tuolla rannalla, joka kieltämättä houkutti juoksemaan aamusella, myöhemmin oli jo liian kuuma.

 Itse en pystynyt juoksemaan, sillä loukkasin jalkani päivää ennen matkaa, kompastumalla töissä rappusissa ja onnistuin venähdyttämään nivelsiteeni sen verran kivasti, että oli parempi vain kävellä. Onneksi jalka ei ollut kipeä, vaikka koko matkan olikin turvoksissa. Meikäläisellä oli kyllä hyvä ajoitus, mutta ei  jalka kuitenkaan haitannut reissua mitenkään, vaikka Sari kyllä haastoi minut esimerkiksi potkulautailemaan, sillä näin pääsimme nopeammin paikasta toiseen.



Aurinkotuotteita käytin matkalla ja suojasin tietysti kasvoja aina hatulla ja aurinkolaseilla, joten ei ollut pelkoa palamisella. Yllättäen 30 spf riitti suojaksi, mutta emme me paria tuntia kauempaa auringossa loikoilleetkaan. Ihoni ei tällä reissulla ollut niin herkkänä auringolle, sillä olinhan heinäkuussa Kroatiassa, joten ehkä se oli vielä muistissa. 

Kyllä se syksyn tulo hiukan jo antoi viitteitä Espanjassakin, vaikka tuntui kyllä ihan suomalaiselta kesältä.


tuotteet pr-tuotteita

8 kommenttia on "Luottotuotteet Espanjan matkalla"
  1. Täällä auringon alla on hyvä muistaa joka päivä suojakertoimet ja hyvät voiteet, ympäri vuoden!
    Ihanat kuvat!

    Lempeitä lokakuun päiviä sinne!
    P.S. Mantelilaaksossa nyt meidän piknik-kuvia! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta ja suojavoiteet on todella tärkeitä täälläkin sitten ehkä seuraavan kerran kevättalvella:)
      Kiitos, käyn heti katsomassa picnik-kuvat!

      Poista
  2. Mä vaihtaisin tämän Suomen syksyn vaikka heti lämpimään Espanja syksyyn :)
    Hyviä tuotteita olet matkalle ottanut mukaan.
    Ihanaa viikonloppua Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jo vain se kelpaisi mullekin, varsinkin kun aina sataa. Mutta toisaalta ne neljä vuodenaikaa on kyllä ihan jees!
      Näillä tuotteilla tuli ihan hyvin toimeen 😁
      Mukavaa viikonloppua! <3

      Poista
  3. Onneksi pääsit perille Alicanteen kaikkien meikkijuttujen kanssa:) Täällä minun suunnallani on vieläkin lämmintä,kaipaan jo viileää...
    Toivottavasti jalka voi jo paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä😂. Sinun syksysi taitaakin olla tasaisen lämmin.
      Kiitokset, kyllä se jalka on jo OK, vaikkei vielä voikaan istua sen päällä kontallaan. Pitkään kestää, mutta kyllä se tästä.

      Poista
  4. Tiia K6. lokakuuta 2017 klo 8.48
    Ihania kuvia. Joe Blasco on kyllä oikea luottotuote täällä ja tuota Puff hommelia olen käyttänyt aina kun lähden jonnekin, siis ei mikään, niin mikään ole saanut aikaiseksi niin hyvää volyympia tyveen, kuin tuo Puff. NUo Guerlain uutuudet vaikuttavat ihanilta.

    Kivaa viikonloppua M <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siirsin Tiia sun kommentin tänne, kun oli mennyt vahingossa arvontaan:)
      Joo, nämä oli niin sopivat tuotteet matkalle, toki muitakin minipurkkeja oli, mutta näillä hyväkuntoisempi ihoinen pärjää yksikseen! Hiusjuttujen kanssa nyt tajusin, että pitää olla kunnon shampoo ja hoitoaine, ei muuten toimi, kun se veden kovuus on niin toisenlainen siellä! Niin ja meikäläisellä kun ei enää ole sitä permistäkään tukena!!

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature