Korallinsävyiset ruusut ja kynnet

maaliskuuta 15, 2018



Korallinsävyiset ruusut ja kynnet


 Minä rakastan rehevän punaisia ja koralliin sävyyn hehkuvia ruusuja, vaatteita, huulipunia ja kynsilakkoja. Kengät ja laukut eivät ehkä niin kolahda, sillä silloin niiden tulisi olla sitä oikeaa punaista, sellaista kirkasta ja aavistuksen tummaa. 

Tyttären poikaystävä kantaa jatkuvasti hänelle kukkapuskia ja varsinkin näitä ruusuja. Minä keräilen sitten niiden kuihtuneita kukintoja ja koetan keksiä, miten niitä voisi hetken vielä hyödyntää. Keksin sitten napata niistä nämä kukinnot ja asettelin ne minikokoiseen aaltomaljaan. Tästä tulikin yllättävän hauska pieni ruusuinen somistus ja kun tähän vähän supsauttaa parfyymiä, niin tästä saa ihanan tuoksuvan kukkasomisteen vaikka eteiseen lipaston pöydälle  tai vessaan, minne tämän nyt sitten kiikutin.





Isadoran ihana koralli-oranssi kynsilakka Rose Atelier 579 onkin juuri tuota samaa sävyä ruusujen kanssa, joten sopi hienosti yhteen kynsieni kanssa. Olen vielä pitänyt kynteni lyhyenä, sillä yritän edelleen epätoivoisesti saada kynsien liuskottumisen loppumaan ja vuorotellen olen testaillut Isadoran kynnenkovettajaa, josta löytyy postausta täältä ( klik) ja myös Mavalan kovettajaa, josta taas juttua täällä (klik ).  Hieman on hidasta tämä tulosten saaminen, mutta testailu jatkuu vielä.



 Kyllä se pakkanen todella iskee ja kuivattaa myös käsiä, joten pitäisi aina muistaa pitää niitä käsineitä pakkasilla.  Käsivoiteita minullakin löytyy muutamia ja niitä pitäisi vain muistaa myös käyttää tehokkaasti ja useampia kertoja päivän aikana. Varsinkin yötä vasten kannattaa laittaa paksumpaa ja täyteläisempää voidetta  käsiin ja päälle puuvillahanskat, jotta kädet saisivat todellakin sen kaipaamaansa kosteuden. 



Olen viikko sitten hankkinut uuden kameran ja odotan innoissani pääsyä valokuvauskurssille ensi tiistaina. Lähinnä siis opettelemaan kameran perustoimintoja. Mielettömän paksu nivaska käyttöohjeita minulla on tuossa työpöydällä, mutta siinä on kyllä niin paljon turhia juttuja, joita en tarvitse ja koska en ole muutenkaan mikään käyttöohjeiden lukija, niin olen hiukan turhautunut.  

Entinen kamerani meni rikki ja päätin siirtyä hieman eteenpäin kameroiden suhteen ja hankin Olympus E-M10 Mark III järjestelmäkameran. Kaikki on niin uutta ja haastavaa, mutta toivottavasti muutama ongelma ratkeaa kurssin myötä, jonka sain kaupan päälle. Nämä kuvat on muuten otettu uudella kameralla ja automaatilla. 
8 kommenttia on "Korallinsävyiset ruusut ja kynnet"
  1. Onpa kauniita ruusuja ja kynnetkin on niiden kanssa yksyhteen.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ruusut olivat kyllä niin herkullisen värisiä ja jälleen sattumalta tuo lakkakin sointui samaan sävyyn! :)
      Hyvää viikonloppua! <3

      Poista
  2. Ihan sun sävy ja upeat kuvat 💚

    VastaaPoista
  3. Silmiä hiveleviä kuvia kynsistä ja ruusuista, minäkin tykkään kovasti noin leiskuvista väreistä!
    Ja ihanan romanttinen on tyttäresi poikaystävä, joka ostelee ruusuja... Täällä kun piti itse ostaa Naistenpäivän kukatkin maljakkoon. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kaunis:)Leiskuvia värejä kaipaa tähän ainaiseen mustavalkoisuuteen, joka vielä on vallalla, toivottavasti jo kohta alkaisi tulla kevättä!:)
      Kyllä tyttärellä onkin ihana poikaystävä ja osasi valita sävyn nappiin:)

      Poista
  4. OOh miten kaunis punainen väri kynsissäsi. Olen niin kateellinen ihmisille, joilla kynnet kasvaa kauniisti (itsellä ulos/ylöspäin) eikä ne sitten kestä mitään. Hienot kuvat olet jo napannut, vaikka kamera uusi. Siitä minäkin haavielen. Mukavaa viikonloppua ja punaisen hehkua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari:) No, ei nämä mun kynnet vain pysy kuosissa, lohkeavat vain!
      Juu, täällä ollaan kuule ihan täpinöissä, kun uusi kamera tuossa polttelee, mutta en vielä oikein tajua sitä ja sen monia juttuja:) 5 vuotta nappasin kuvia "meidän" kameralla, joten pitkään se kestikin!
      Ihanaa viikonloppua!

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature