Mustassa mekossa ja uusien tuoksujen kanssa matkalla Tukholmassa

maaliskuuta 27, 2018

Mustassa mekossa ja uusien tuoksujen kanssa matkalla Tukholmassa


Mustassa mekossa tuli matkustettua Tukholmaan keväisempää säätä toivoen, mutta siellä vasta kylmää oli. Olisi pitänyt lähteä turkin kanssa matkaan, mutta eipä sitä osannut aavistaa, miten kylmä tuuli Tukholmassa puhalsi.

 Meillä oli jo perinteiseksikin muodostunut matka keväiseen Tukholmaan perheen kanssa risteillen. Siljan Club one joululahjakuponki oli vielä käyttämättä ja kevätlomalla, matka Tukholmaan, oli juuri sellainen pieni irtautuminen, mitä tässä on jo kaipailtukin. 

Varasin meille kahdet hytit, jotta matka menee jouhevammin. Onhan neljän hengen hytti jo aika pieni neljälle aikuiselle ja ei se lopulta niin paljoa maksanut, vaikka toinen hytti olikin de lux, sillä siihenhän kuuluu myös aamiaisetkin. Pieni vinkki siis perheille, jossa on hiukan isompia lapsia, että säilyy kivasti sopuisa mieli matkalla, kun ei joka käännöksessä ole joku vastassa ahtaassa hytissä.


Matkalla on kiva käyttää vaikka vähän juhlavampia asuja, joten ompelin menneellä viikolla mukaan mustan mekon, sillä kangas oli hankittu jo jokunen aika sitten. Silloin kyllä suunnittelin tästä mustasta kankaasta paitaa, johon tulee kierrätyshihat. Mutta, koska kangas oli pakan loppu ja sain hiukan alennusta, niin otin sitten kangasta hiukan enemmän. 

Näin malli muuttuikin mekoksi. Niitähän ei voi koskaan olla liikaa, jos mekoista tykkää. Idea mekkoon tuli kyllä hassusti ensin hihoista ja tästä pliseeratun kankaan palasta. Pala on siis pitkän hameen vyötäröltä otettu, sillä tuo hame toimi minulla paremmin lyhyempänä ja nyt se palanen heiluu hihoissani. Tästä hameesta löytyykin postaus täällä klik. Kierrätystä siis  jälleen hiukan. 

Helpotusta tuli aavistuksen verran kangashamsterilla, kun sain kivan kankaanpalasen siirrettyä ompelukseen. Tyttären muuttaessa, minun kangasarkkuni,( oikeasti tyttäreltä minulla lainassa ollut) lähtee hänen mukaansa sohvapöydäksi, joten kiire tulee, miten kankaat saan käyttöön ommeltua. Ei toki kaikkea, mutta muutama säästelty juttu on hyvä saada käyttöön ja näin yritän saada loput kankaat johonkin piilotetuksi, kunnes niistä ompelen. 




Mekossa on pääntiellä kuminauhakuja, joten mekkoa voi käyttää myös off-the-shoulder-tyylisesti. Slimmasin mekon suhteellisen vartalon mukaiseksi ja levensin sitten reippaasti helmaa koti. Helppo malli toteuttaa ja nopeasti sen polkasinkin valmiiksi.

Tätä ommellessa käteni tulivat ihan mustiksi ja myös ompelukoneeni sai värjäymät, joita ei tahtonut millään saada pois. Kynsilakanpoistoaineella puhdistin, kun ei muuten irronnut. Pestessä väriä ei irtautunut lainkaan. Olin hiukan ymmällä ja  hirvitti se värin määrä, mitä tästä kuitenkin irtosi vaatetta tehdessä. 








Matkalla mukana oli tietysti muutama kevään uusi tuoksukin, jotka tyyliltään sopivat hienosti yhteen mekkoni kanssa. 

Upean naisellinen  Elie Saab Le parfum In White, on chic ja moderni tuoksu. Valkoisten kukkien, herkät jasmiininkukat ja appelsiinkukat, yhdistyvät mustaherukan makeuteen ja myskin tuoksuun ja patchuliin. Ihana tuoksu on raikas ja sopii sekä tyttärelle, joka on aivan huumaantunut tästä ja äidille, joka pitää tästä yhtä paljon. 


Kenzo World  eau de toilette sopii naiselle, joka haluaa säväyttää heti ja hän ei pelkää olla oma itsensä. Tuoksu naiselle, joka ei ota itseään niin vakavasti ja osaa olla myös leikkisä ja pilke silmäkulmassa. Tuoksu on nuorekas kukkaisten ja hedelmien tuulahdus. Päärynää, pionia, mantelinkukkia ja Orrista, Kurjenmiekan juurista saatava eteerinen öljy. 

Tämä on kyllä piristävä tuoksu ja  minusta tuo silmä pullon muodossa on oikea taideteos, jonka mielellään asettelee esille ja sieltä se sitten silmäilee takaisin. 




Voiko olla enää korumaisempaa pulloa, kuin tämä Oscar de la Rentan Bella Bianca! Hauskasti valkoiset kukkaset on veistelty pullon pintaan kolmiulotteisesti, takaosa onkin sitten sileä ja valkoinen. Pullo on todella kaunis, veistosmainen suorastaan.

Bella Blancassa päärynä, kielo, vihreät lehdet, kurjenmiekka, santelipuu ja myski kietoutuvat yhteen valkoisten kukkien kanssa. Jasmiini, ruusu, appelsiininkukka, ja tuberoosa, saavat yhdistettynä aikaan huumaavan kukkais-metsäisen tuoksun. Alussa hyvikin voimakas tuoksu, laantuu nopeasti hienostuneeksi kukkaistuoksuksi.  



Nämä kaikki ovat kauniita ja hienostuneita tuoksuja, joista ei kyllä osaa valita sitä mieluisinta, minä ainakaan. Siispä on pakko vuorotella. 
Innostuitko sinä jostakin näistä tuoksuista?

tuoksut pr-näytteitä
20 kommenttia on "Mustassa mekossa ja uusien tuoksujen kanssa matkalla Tukholmassa"
  1. Aivan ihana mekko ja voisi toimia omallakin vartalolla. Rakastan tuota Kenzon tuoksua ja tuo Oscarin on tämän vuoden upeimpia.

    Ihanaa iltaa😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia:) Tästä tuli kyllä ihan kiva ja mukava kun sain kierrätystäkin mukaan:)
      Nämä tuoksut on kyllä ihania ja upeita nämä pullotkin! <3

      Poista
  2. Mielettömän kaunis mekko. Oot sä vaan taitava 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju!:) Toivon, että tämä mekko luontuu myös vähemmän juhlavaan tilaisuuteen asusteita ja kenkiä vaihtamalla:)

      Poista
  3. Tuoksuista viis, tuo mekko on nimittäin aivan ihana. Tuo on muuten malli, joka sopii todella monenlaiselle kropalle. Sinä olet niin ihana pikkuinen, että kaikki näyttää hyvältä päälläsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, no kiitos:) Tämä varmasti sopii monelle kropalle ja kuitenkin on hyvä olla hiukan muotoja mekossa, ettei tule kaapufiilis:)
      Tuoksut, ymmärrän, jos niistä ei kaikki syty:)

      Poista
  4. Todella tyylikkään mekon olet ommellut.. sopii myös sinulle hyvin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Yksinkertainen malli, muutamalla pikku jutulla ja mekko käy näin moneen tilaisuuteen. toivon:)

      Poista
  5. Ihanat hihat tuossa mekossa!

    Ja hei, nuo tuoksut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Nämä hihat oli pyörineet mielessä jo jonkin aikaa. Piti vain löytää myös muu osa mekkoon:D
      Tuoksut ovat kauniita ja niin ihanan tuoksuisia kaikki!<3

      Poista
  6. Tämä mekkosi hienosti noudattaa trendiä jossa hihat ovat kellomaiset. Pidän kyllä tästä hienovaraisemmasta ja juhlavammasta toteutustavasta! Todella tykkään ompeluksistasi! Esittele niitä taas pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimät kiitokset sinulle Anonyymi kauniista palautteesta:) Tämä on juhlavampi toteutus, juuri tuon pliseerauksen vuoksi. Yritän kuitenkin erilaisilla kengillä ja asusteilla saada tätä myös toimimaan vähän vähemmän juhlavissa tilaisuuksissa, jottei jää kaappiin käyttämättä:) Kiva kuulla, että tykkäät ompeluksistani ja niitä on kohta taas lisää tulossa:D

      Poista
  7. Onpa tyylikäs mekko ja sinä taituri olet sen itse ommellut. Ihan huppua! Mekko on tosi simppeli, mutta siinä on täydelliset yksityiskohdat. Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Juuri tuo simppeli tyyli,pienellä twistillä tekee mekon mielenkiintoiseksi, toivon:)

      Poista
  8. En voi kuin ihailla tuota sinun kädentaitoasi. Upea mekko, jonka hihat ja kaula-aukko pistävät heti silmään ja luovat mekolle sen jonkin, josta sanotaan CHICK!
    Uusi tuoksu olisi kiva saada, kiinnostaa tuo Kenzo, pitääpä mennä tuoksuttelemaan.
    Aurinkoista ja herkullista pääsiäistä sinulle Minna <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari kauniista kommentista:) Juuri nuo hihat ja pääntie ja muu saa sitten ollakin aika simppeliä:)
      Kenzo on ihana, mutta kyllä nämä kaikki olivat, joten nuuhki nekin läpi,jotta tiedät mikä vaikuttaa parhaimmalta:)

      Poista
  9. No nyt on taas ihan järjettömän ihana mekko <3. Mulla oli vähän samantyyppiset hihat uudessa paidassa, jonka ostin kun en osaa tehdä mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sari! Nämä mun mekot näköjään painottuu hihohin, kun ne liehuvat on minusta kivat:) No sitten meillä on samisasut:D

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature