Image Slider

Kiireetön sunnuntaiaamu

huhtikuuta 28, 2018

Kaupallinen yhteistyö Change Lingerie kanssa



 Kiireetön sunnuntaiaamu 


Miten ihanalta tuntuukaan ajatus kiireettömästä sunnuntaiaamusta, verkkaisesta aamiaisen nauttimisesta ja vain löhöilystä. Sitä haaveilee herkullisesta aamiaisesta ruusujen kera ja upeasta yöasusta, jonka päälle kietaista aamutakki, istahtaa sängylle ja nuuhkia huumaavaa kahvin tuoksua. Olo on rento ja levännyt. Aika pysähtyy ja kiiree häipyy. 
Voiko sellaiseen kiireettömään aamuun nipistää mistään aikaa tämän kiireen keskellä, kun kokoajan pitää olla saavutettavissa ja ajan hermolla?





Aamiainen sängyssä sunnuntaina ja ei kiirettä! Kuulostipa se hyvältä ajatukselta ja sellaisen sain, kuin sainkin järjestetyksi. Rakastan kaikkea kaunista ja naisellista, joten Changen ylellisessä yöasussa ja kimonossa tuli hemmoteltu olo. Mikäs siinä oli nauttia aamiaisesta. En kaivannut somettamista heti aamutuimaan tai sanomalehtiä ja ikäviä uutisia. Ne ennättää kuulla kyllä vielä päivän mittaan myöhemminkin. Joskus on hyvä olla myös ihan hiljaisuudessa ja nauttia aamurauhasta omien ajatusten ja kahvikupposen äärellä.



Olen huomannut, että viikonloput on hyvä välillä säätää rauhallisempaan moodiin ja nukkua univelkaa pois ja nauttia laiskoista ja kiireettömistä sunnuntaiaamuista. Silloin minullekin yleensä uni maittaa, koska tiedän, ettei ole pakko lähteä mihinkään  ja sängyssä voi rauhassa lorvia pitempään. Tästähän sitä haaveiltiin, kun lapset olivat pieniä ja heräsivät aikaisin, että saisi rauhassa nukkua. No nyt on tilanne toinen ja saisi nukkua, jos vain saa nukuttua. Mutta mitä voisi tehdä, että saisi nukuttua hyvät yöunet?



Muutama vinkki parempiin yöuniin



Yöasulla on merkitystä



Miellyttävällä yöasulla on merkitystä myös unen laatuun ja siihen kannattaa kiinnittää huomiota. Yöasun tulisi olla sellainen, että sitä ei edes huomaa, kun se on yllä. Miellyttävä materiaali ja itse ainakin haluan, että se olisi kaunis ja naisellinen.

Valitsin itselleni nämä Change Lingerie Intimate sarjan shortsit ja Camisole topin, sillä tämä nuden sävy ja kauniin hohtava kangas, vetivät minua Change-liikkeessä puoleensa. Olin kuin pikkutyttö, tämän naisellisen yöasun nähdessäni.  Tuli kieltämättä mieleen vanhan ajan elokuvatähtien glamour-aamutakit, tosin tämä kimono on kyllä hiukan lyhempi, kuin ne aamutakit. 


Materiaali on ihanan kevyttä ja mukavan ja siloisen tuntuista ihoa vasten ja se liikkuu ja mukautuu vartalon liikkeiden mukaan yön aikana. Kurjinta minusta on topin kiertyminen kainaloihin tai olkaimien hiertäminen, mutta tässä kankaan liukkaus antaa pyöriä ja kääntyillä vapaasti. 

Makuuhuoneen lämpötila ja tunnelma


Makuuhuoneen tulee olla sopivan viileä, mutta ei kylmä. Tästä asiasta käymme välillä keskustelua mieheni kanssa. Itse olen vilukissa, mutta hän tykkäisi nukkua melkein kylmässä makuuhuoneessa. Kompromissiin olemme kyllä päässeet ja kun makuuhuoneen oven pitää kiinni päivän ajan, niin se myös säilyy viileänä.

Minä maalasin muutamia vuosia sitten makuuhuoneen yhden seinän mustaksi. 
Makuuhuoneeseen sopii hyvin tummemmatkin värisävyt, jos tavoittelee hämäryyttä ja syliä, johon käpertyä nukkumaan. Itse tehty valkoinen sängynpääty tuo mukavaa kontrastia ja huone ei ole kuitenkaan liian synkkä. Täällä on hyvä tunnelma nukkumiseen.







Puhtaat, raikkaat vuodevaatteet


Vuodevaatteet olisi syytä vaihtaa ja pestä riittävän usein ja niiden tuulettaminen olisi myös suotavaa. Mikä onkaan ihanampaa, kun sukeltaa puhtaisiin, raikkaisiin lakanoihin päivän päätyttyä. Pelkkä raikas tuoksu saa jo hyvälle mielelle ja nukahtaminen on helpompaa.



Rauhoita itsesi rituaalein


Ennen nukkumaan menoa on syytä rauhoittua ja vähentää somettamista ja tv:n katsomista. Itse luen aina kirjaa ennen nukahtamista ja se on ollut minulle hyvä rituaali ja keino yöunille rauhoittumiseen.




Välillä kiireitä vain kerääntyy elämän poluilla, mutta oman hyvinvoinnin kannalta on järkevää ottaa aikalisä ja rauhoittaa tilanne. Nukkua, kun väsyttää ja järjestää sitä lepoaikaa itselle. Väsyneenä voi sattua kaikenlaista ikävää, koska  suorituskyky ei silloin ole paras mahdollinen. Muista siis huolehtia itsestäsi ja pienillä teoilla voi saada kummasti lisää energiaa ja hyvää mieltä. Järjestä myös itsellesi se kiireetön sunnuntaiaamu ja nauti siitä, tuntematta huonoa omaatuntoa.


Vappu tulossa ja silloin pukeudutaan keväisesti

huhtikuuta 27, 2018

 

Vappu tulossa ja silloin pukeudutaan keväisesti


Ihanaa nyt on kevät ja vappu tulossa! Vapun kunniaksi juhlitaan ja on kiva pukeutua keväisesti ja kauniisti. Toki nuoriso ja opiskelijat riekkuvat omissa haalareissaan, heille se onkin järkevä vaihtoehto. Mutta kyllä tässä jo alkaa se pohdinta itsellä, että mitä vappuasuksi laittaisikaan?  

Nuorena, pohjoisessa asuessa, vapun aikaan lunta saattoi olla vielä isoja kasoja ympärillä, mutta sekös meitä haittasi. Keväinen juhla-asu oli ostettava vapuksi tai no minä kyllä taisin ommella sen aina. Tärkeää oli myös se, että asu oli uusi ja muotia seurattiin takahikiällä myös, mutta ihan rohkeisiin vetoihin ei ollut sisua, sillä siitä olisi pikkukylillä paheksuvia katseita saanut. Rumat ne vaatteilla koreilee- lausahdus, istui vielä silloin aika tiukassa.

Ihaninta oli raskaan ja mustanpuhuvan talven jälkeen ottaa suunta kohti kevättä, valoisuutta ja värejä. Hankkia jotain iloista tai sitten ihan valkoista tai muuten vaaleaa sävyä, vapun rientoihin.

Muistoissa on yksi vappuaatto, kun Broadcast, (auts, kuka vielä muistaa bändin? ) oli esiintymässä meidän pikkukaupungin lähettyvillä. Metsikössä sijaitsevalla kesätanssipaikalla, lunta oli kasapäin ja me siellä sipsutimme avokkailla hankien keskellä ja hytisimme  kesämekkoihin pukeutuneena. Kun on vappu, niin silloin pukeudutaan keväisesti oli lunta tai ei. Nykyisin ei ehkä ihan kantti riittäisi tai ei vain tarkenisi. 





Ulkomaalaiset tuntuvat usein ihmettelevän, että kuinka me jaksamme tätä synkkää pimeyttä ja talvea, mutta ovat hekin iloisesti yllättyneet huomaamaan, että se kiitos koittaa siellä tunnelin päässä. Valoa on tulossa ja sitä kestää nyt ihanasti pitkälle syksyyn. No, niin minä ainakin haluan ajatella, oli sää mikä oli. Mutta se valoisuus, se ihastuttaa myös ulkomaalaisia ja nyt siitä pitää osata nauttia, myös pukeutumisessa.




Vaaleus, kaiken harmaissa kulkemisen jälkeen, on nyt minun mottoni ja tässä onkin hyvä vaihtoehto vappuasulle. Braez mekko ja pitkä Braez neuletakki, aavistuksen beigeä ja maitokahvia, olisiko pirskahdus myös punertavaa tässä ihastuttavassa sävyssä. 

Sävy oli kyllä heti se, mihin kiinnitin huomiota ja seuraavaksi se, miltä vaatteet tuntuivat koskettaessa. Vaatteen tuntu iholla on tärkeää ja tulee aina vaan tärkeämmäksi, kun ikää tulee. Enää ei tarvitse heilua vaatteessa, joka ei tunnu hyvältä. Malli mekossa imartelee monen vartaloa ja peittää löysyydellään sitä, mitä haluaa peitellä. Ei siis ahdista tai purista, jos se pelottaa, mutta malli ei silti tee mekkoa minunkaan päällä liian kolttumaiseksi ja teltaksi. Minusta tämä Braez mekko on hyvinkin naisellinen.

Siloista ja silkkistä ja kevyttä mekossa sekä huomioitavaa myös rentous. Hiukan kyllä matkalaukussani Tallinnan balettimatkalle  se rypistyi, 100% viskoosia kun on. Mutta hyvä kikka mekon suoristamiseen, oli lämmin suihku päälle kylpyhuoneeseen ja mekko lähettyville, hengarissa roikkumaan. Höyry auttoi siliämään ja minä kastelin kädet ja hivelin mekon ryppyjä kosteilla käsillä, sen lisäksi, joten ei varmasti edes huomaa mitään ryppyjä näistä kuvista. Joten matkakaverina ihan loistava.






Neuletakki on todella pehmoista materiaalia, viskoosia, polyesteria ja elastaania ja kivan kevyt päällä. Lämmitti sopivasti, muttei ollut kuuma ja yhdessä kevyt mekko ja neuletakki oli mitä parhain yhdistelmä näille ilmoille, joten vapuksi juurikin sopiva. Jos on todella kylmä, niin alle voi laittaa paksummat sukkahousut, eikä trvi hytistellä. Nilkkurit sopivat hyvin asun kanssa jalkaan, jos lunta tupruttaa tai on liian viileä ilma avokkaille. 

Ihastuin todella tähän asuun, joten tälle on varmasti käyttöä tulevana keväänä ja kesänä, yhdessä jos toisessa tilaisuudessa. Kesällä tuo neuletakki sopii hyvin farkkujen, shortsien ja muiden kesäisten vaatteiden kanssa yhteen, niin materiaalin kuin värisävynsä puolesta. 




Onko sinulla vappumuistoja juuri asujen suhteen vai oletko juhlistanut vappua aina haalareissa?

Matkalla mukana ollut blogikamu, Souliina on ottanut kuvat minusta. Lämpimät kiitokset.

mekko ja neuletakki saatu

Guerlain, tyylikästä ja naisellista

huhtikuuta 26, 2018


Guerlain, tyylikästä ja naisellista


Upeat Guerlain huulet ja huulipunat olivat pääosassa Didrichen taidemuseossa järjestetyssä Guerlain pr-taphtumassa.  Guerlain huulet olivat meitä vastaanottamassa ulkona olevassa taidemuseon  uima-altaassa. Huikean kauniit maisemat ja tietysti taidemuseon aarteet, loivat tyylikkäät puitteet tapahtumalle, johon jokainen kutsuttu oli panostanut myös tyylikkäästi ja naisellisesti pukeutumalla.  Kyllä oli kiva seurata Guerlain-tapaan pukeutuneita naisia. Naisellisuus ja Nainen isolla N- kirjaimella tulee mieleen tästä merkistä ja tietysti ylellisyys.














Kyllä tästä valikoimasta luulisi oman huulipunan sävyn löytyvän, mutta helppoa se ei tietysti ole. Itse huomaa aina hakeutuvansa niihin omiin sävyihin, jotka sopivat omalle iholle ja hiuksiin. Siis joko todella punaista ja lämpimässä sävyssä tai oranssin hehkua ja himpun verran korallia. Usein sitä päätyy samoihin sävyihin ja kotiin tullessa huomaa sitten, että no sama sävyä täällä laatikossa taitaa olla jo muutama.









Tapahtuma oli kauniisti järjestetty ja lopuksi saimme vielä valita mieleisen huulipunarasian peilillä, johon kaiverrettiin haluamasi nimi tai mitä nyt halusit huulipunarasiassasi lukevan. Saimme myös valita mieleisen sävyn huulipunaa. No, aikani pyöritin punaista ja oranssia ja tein valintani.



Väriksi valitsin siis oranssin, sävy 43, kuinkas muuten, kun kesää kohti mennään. 

Kiitos kutsusta ja tapahtumasta.

Balettimatkan huumaa Tallinnassa

huhtikuuta 23, 2018



Yhteistyössä Tallink, Visit Tallinn & Nelkytplusblogit



Balettimatkan huumaa Tallinnassa



Balettimatka Tallinnaan, nelkytplus kollegoiden kanssa, alkoi lauantaina hiukan pöpperöisessä säässä. No sehän ei meitä haitannut, kun säästä huolimatta, iloisella mielellä, riensimme Tallink Megastarin business Loungeen aamiaiselle. Juttua piisasi aamiaista popsiessamme ja sehän tässä mukavaa onkin, kun tämä porukka kokoontuu, niin porinaa ja naurua riittää. Lisäksi olemme kaikki tuttuja keskenämme, niin sehän helpottaa aina reissussa olemista. Matkalla mukana oli myös Tallinkin viestintäjohtaja Marika Nöjd sekä Tallinnassa mukaan liittyi Visit Tallinn markkinointipäällikko Mall Oja.



Meitä hiukan huvitti ja mietitytti tämä balettimatkan alkuosa. Meidät nimittäin kuljetettiin ensimmäiseksi oikealle balettitunnille Saal Kalamajan Tasapisitasakaal hyvinvointitaloon. Muutama olikin lapsena balettia tanssinut, joten sellaiselle tämä ei ollut mitenkään vaikeaa. Mutta sitten oli meitä muutamia, jotka ensimmäistä kertaa saivat osallistua ohjatulle balettitunnille, jonka eläkkeelle jäänyt balettitanssija Dagmar Rang piti.  Koomiseltahan se välillä tuntui, kun ei ne jalat totelleet, vaikka olisit miten halunnut. Mutta huumorilla mentiin ja kiva, sekä erilainen kokemus siivitti meidät illan tulevaan, Katariina I balettiesitykseen.



Jos sinua kiinnostaa osallistua ohjatulle balettitunnille omien ystävien, polttariporukan tai työkavereiden kanssa. Niin täältä löytyy lisätietoja tästä Tasapisitasakaal hyvinvointitalosta.

Balettitunnin jälkeen oli lounaan aika ja sen me nautimme Tallink City hotellin Sume  ravintolassa. Olen yöpynyt parikin kertaa Tallink City Hotellissa, joka sijaitsee keskeisellä paikalla Viru-keskuksen kupeessa. Tässä hotellissa olen aikaisemminkin syönyt mahtavia aamiaisia,  mutta aika mahtava oli myös tämä lounas,  uusitussa  Sume-ravintolassa. Koska menu on syksyyn saakka voimassa, niin tässä on  muutama vinkki ruokien suhteen, joita voi suositella.


Minä valitsin alkuruuaksi myskikurpitsakeiton, joka oli todella mahtavan maukas.




Pääruokana valitsin herkullista  maissikanaa ja kieltämättä ei tuo hampparilainenkaan hullummalta vaikuttanut ja oli kuulemma hyvää. Tallinkin hotelleissa on aina sunnuntaisin brunssi klo 12-15 ja tähän kuuluu myös kuohuviini. Ennen äitienpäivää ravintolaviikolla Tallink Cityn ravintoloissa on 7.-12.5. kaikki  a`la carte  annokset; alkuruoka 7 e, pääruoka 10 e, ja jälkiruoka 4 e. Lisäinfoa täällä.


Ennen balettiin lähtemistä, meillä oli vielä pieni hetki aikaa valmistautua ja kotiutua huoneisiin, jotka olivat kompakteja kahden hengen huoneita ja tyylikkäästi sisustettu.


Illan ohjelmassa oli ensin kierros Estonian National Opera- talossa ja mielenkiintoista oli päästä hiukan kurkkimaan kulissien taakse. Näimme myös miten uusia kulisseja rakennetaan. Oli suutaria ja räätäliä, sillä kaikki tieysti tehdään tanssijoille mittojen mukaan ja paikan päällä. 





Ullakolle kun kiipesimme, niin sieltä löytyi kivoja miniaatyyrilavasteiden malleja, eri baleteista. Todella mielenkiintoista tämä baletin ja oopperan maailma. Kun käytävillä kuljimme, niin siellä juoksenteli vastaan tanssijoita ja näimme kuinka kampauksia ja maskeerauksia laitettiin. Kaikesta pystyi jo aistimaan, että kohta kaikki alkaisi ja me saisimme nähdä upean esityksen.



 Voin vakuuttaa, että Katariina I baletti sai lumotuksi meidät menneen ajan vauhdikkaisiin kiemuroihin. Kaunis ja aika surullinenkin tarina orpotytöstä joka joutuu sotasaaliiksi ja lopulta päätyy keisari Pietari I vaimoksi ja näin keisarinnaksi. Heillä oli Pietarin kanssa kiihkeä ja kestävä rakkausliitto, jossa Katariina oli voimahahmo häilyväisen Pietarin rinnalla. 



Esityksen väliajalla nautimme tietysti kuohuvaa ja palan ihanaa suklaakakkua, mutta voi miten kurjaa, kun se väliaika on aina niin lyhyt, jäi se suklaakakku kesken.



Balettiesityksen päätyttyä kävimme vielä pienellä iltapalalla Kohvik komeet ravintolassa ihan vastapäätä oopperataloa ja kyllä olikin kaunis paikka. Tallinnan ilta tummeni siinä istuskellessa ja nautiskellessa ruuasta. Itse halusin valitsin kevyen punajuurisalaatin, vuohenjuuston kera.



Seuraavana päivänä olikin muutaman ostoksen jälkeen aika palata kotiin päin ja reissata jälleen Megastarin kyydissä lounasta Loungessa nautiskellen. 



Hulppea reissu ja kiitokset kun sain olla mukana ja kiitos kaikille nelkytpluskollegat sekä Marika ja Mall, Nelkytplusportaalille ja Helille.

Käykäähän kurkkimassa toisten nelkytplussalaisten reissupostauksia.
Minäkö keski-ikäinen
Beach house kitchen
Lumo lifestyle
Outi`s life
Souliina
Marjon matkassa

Marika Nöjd youtube

Auto Post Signature

Auto Post  Signature