Palloillen pallomekossa

toukokuuta 04, 2018

 

Palloillen pallomekossa


Minusta on hauskaa löytää erikoisia ja erilaisia kankaita ja kuoseja, jotka sykähdyttävät tai puhuttelevat minua. Niistä on mukavaa kehitellä asuja ja vaikka mekkoja, kuten tämäkin kuvassa oleva syntyi.

 Hankimme tyttären wanhoihin kangasta, mistä saisi leikattua ihonväristä sävyä mekon yläosaan. Emme olleet silloin vielä ostaneet sitä lopullista kangasta, vain pohjakankaan. Ainoa sopiva kangas, joka sävyltään sopi, oli tämä tekonahkainen pallokangas ihonvärisellä pohjalla. Pohjaan on ommeltu pallorivejä ja ajattelimme niitä pallorivejä purkaa, jotta saamme yläosaan kangasta. Onneksi löysimme kuitenkin pitsikankaan, jonka sopi pohjakankaaseen paremmin kuin hyvin. Tästä mekosta voit katsella tuossa vieressä olevasta Prinsessakuukaudesta enemmän, mikäli kiinnostaa.







Kangaspala palloineen jäi ja tuumin siitä vielä jotakin myöhemmin kehittäväni. Ostin siihen kaitalekankaat  sivuja varten  ja ompelin ne pallokankaaseen. Kehittelin mallin hyvin yksinkertaiseksi, sillä jo kuosi itsessään kiinnittää huomiota. Lisäksi kiinnitin irronneet pallot kaitaleen helmaan ja kainaloihin, yhdistääkseni palloilla mekon kokonaisuutta. Mekosta tuli hauska ja erilainen.  Nyt voin sitten seuraavissa juhlissa huolettomana palloilla, tämä pallomekko ylläni.


16 kommenttia on "Palloillen pallomekossa"
  1. No hei wow mikä böönä ja mekko <3 Tämä ehdottomasti reissuun mukaan <3

    VastaaPoista
  2. Kivalle näyttää!Säbä olet kyllä taitava tekemään kaikkea.Puvun väri sopii sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) No, tämä oli niin hauska kuosi, että oli pakko kokeilla, että meneekö pelleilyksi vai palloiluksi:D
      Hyvä jos sävy sopii, olen vain niin valkoinen, että tuntuu, että se korostuu tämän puvun kanssa.

      Poista
  3. Onpas kivannäköinen mekko! Wau!

    VastaaPoista
  4. Onpa hauska mekko<3 Neutraali väri ja pallot sopivat kivasti yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Tää materiaali oli kiva ja suorastaan houkutteli minua tekemään jotain tästä, joten pakko se oli:)

      Poista
  5. Hyvin onnistui Tallinnassakin palloilu tolla mekolla. On se vaan hieno ja edelleen, olet kyllä hurjan taitava ompelemaan vaatteita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin onnistui:) Kiitos, tämä oli kuitenkin niin simppeli malli, että syntyy oikeesti jokaiselta, joka vähän osaa ommella:)

      Poista
  6. Upea mekko! Meinasin jo kysyä, että mistä näitä saa, sitten jäin suu auki tuijottamaan että itse tehty. Upea taito osata ommella!

    Aurinkoista uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia:) Tämä oli sellainen, mitähän mä tästä tekisinkään- mekko:) No, mekko tuli ja musta tämä on kyllä hauska! Minulta kysyttiin, että kuinka tämä pestään? No, en kyllä varmasti osaa sanoa,vähän hävetti, mutta luulen, että käsinpesu toimii. Tai sitten ei:) Jos pallot irtoaa, ei voi pitää lainkaan:D

      Poista
  7. Tuo on kyllä niin upea mekko! Ihailin sitä risteilyllä. Sinulla on tyylitajua ja olet taitava käsistäsi. Ihailen!

    VastaaPoista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature