Puhdista ihoasi hellästi

kesäkuuta 16, 2018

 

Puhdista ihoasi hellästi


Bioeffectistä ja minusta on kyllä parin vuoden aikana tullut hyvät ystävät. Olen pitänyt heidän tuotteistaan, sillä niissä on vain tarvittavat ainesosat, 7 raaka-ainetta ja kaikki tipat ovat täyttä tavaraa. Sopii allergisille ja on oikeasti tehokkain ihonhoitosarjoista, joita olen testannut. 

Kaikkihan lähtee aina puhdistuksesta ja sitä tässä on Bioeffectiltä jo vuosi, toista odoteltu. Sanotaan, että ei ole niin väliä, millä puhdistaa, mutta yleensä näin sanotaan niiltä sarjoilta, joilla ei omia puhdistustuotteita ole.

Ihonhoitosarjoja pystyy toki yhdistelemään ja käyttämään eri sarjoista tuotteita, joista pitää, mutta mielelläni haluan käyttää hoitosarjasta, vaikka vain kuurina, koko repertuaaria, sillä  ne tukevat ihonhoidossa toisiaan.

Bioeffectistä olen kirjoitellut jo useampia postauksia  ja niitä voi katsoa täältä ja viimeisin onkin täällä. Tässä tuleekin nyt sopivasti jatkoa aiheeseen. Olen innolla aina odottanut, että mitäs ne islantilaiset nyt ovat kehittäneet ja kyllähän sieltä uutuuksia tulee ja sarja täydentyy vähitellen. 





Nyt se on sitten kehitetty ja vasta viime viikolla Islannissa lanseerattu.
 Bioeffect Micellar Cleansing Water eli puhdistusvesi joka:  

  • sisältää puhdistavia misellejä, molekyylejä, jotka hellävaraisesti liuottavat öljyä ja likaa iholta kosteuttaen sitä samalla
  • erilainen kuin muut misellivedet, sillä sen pohjaraaka-aineena on islantilainen pehmeä ja puhdas vesi
  • vedessä on kalsiumia ja magnesiumia
  • suunniteltu alun perin kuluttajia varten, joiden elinympäristössä on kova ja kalkkipitoinen vesi, joka tekee ihosta ärtyneen, kuivan ja kutisevan
  • kastellaan reilusti vanulappuun ja pyyhitään kasvot, kaula ja silmänympärysiho


Kuten huomaat, misellivesi on todella kirkas vesi ja pullo tutulla tavalla tyylikäs, mutta täysin yksinkertainen ja vaatimaton. Tuote puhukoot puolestaan. Poistaa hyvin hellästi, mutta riittävän tehokkaasti meikin ja jopa silmämeikin. Ei välttämättä poista esimerkiksi vedenkestävää meikkivoidetta tai vastaavaa, jolloin kannattaa ensin pestä kasvot omalla tutulla meikinpoistoaineella ja ottaa misellivesi sitten viimeistelyssä käyttöön. Kunnon vedenkestävät ripsivärit eivät kyllä irtoa, mutta vedenkestävän rajausvärin saa pyyhittyä pois.




Koska EGF-solukasvitekijät toimivat parhaiten kosteassa ympäristössä, on hyvä käyttää Bioeffect Osa Water Mistiä misellivesipuhdistuksen yhteydessä. 

Bioeffect Osa Water Mist -kasvovesisuihke:

  • on valmistettu islantilaisesta filtteröidystä vedestä
  • tuote sisältää ortopiihappoa (OSA), geotermisistä lähteistä saatavaa piitä, jolla on kyky imeytyä ihoon
  • sisältää myös pienimolekyylistä hyaluronihappoa, joka imeytyy syvemmälle ihoon kosteuttaen sitä pidempään
  • ihosta tulee pehmeämpi, kimmoisampi 
  • kosteuttaa ja vähentää ihon kuivuutta 
  • suihkuta kasvoille misellivesipuhdistuksen jälkeen, jonka jälkeen voit taputella oman Bioeffect seerumin ihollesi
  • kätevä mukana kaikkialla, meikin korjaamiseen, ihon raikastamiseen ja lennoilla virkistämään    



Ihoa tulee välillä kuoria, jotta puhdistus olisi täydellinen ja tähän täydentäjäksi Bioeffectllä on Volcanic Exfoliator. Kuorinta-aine edistää kaikkia EGF-soluaktivaattoreita sisältäviä tuotteita imeytymään paremmin ihoon. Tuote sisältää mikrokristalleja, joita saadaan Islannin Reykjanesin laavakentiltä.
  • tuotteella on syväpuhdistava vaikutus
  • kuorii kuollutta ihosolukkoa
  • tekee ihosta sileän ja pehmeämmän
  • toimii myös herkällä iholla, mutta kannattaa  hieroa tuotetta ensin kosteissa käsissä  ja hieroa sitten kuorinta-aine kevyesti iholle, varoen esimerkiksi couperosa-alueita ja huuhdella lopulta pois
Kuorinta-aine onkin ollut Bioeffectillä jo jonkin aikaa ja olen sitä myös aiemmin päässyt testaamaan. Tuotetta käytän kuitenkin vain kerran pari kuukaudessa ja en kovinkaan paljoa hiero sitä ihooni, koska yleensä mikään rakeinen tuote ei couperosalle sovi.Kosteissa käsissä kuorintaineen työstäminen kyllä pehmittää vähän noita rakeita. 

Olen tyytyväinen sillä nyt on koko ihonhoidon paketti Bioeffecillä kuosissa, puhdistusta myöten. Oletko muuten koskaan kokeillut Bioeffectiä? Tuotteet löytyvät Sokokselta, Stockmannilta ja valikoiduista apteekeista ja tässä vielä uutuuksien hintoja, joissa saattaa olla vaihteluita ja tarjouksia.

Micellar Cleansing Water 200 ml 65 e
Osa Water Mist 60 ml 45 e
Volcanic Exfoliator 60ml 39 e



Tuotteet saatu pr-näytteinä

2 kommenttia on "Puhdista ihoasi hellästi"
  1. Mä innostuin etenkin tuosta mististä, kun rakastan mistejä muutenkin :) Raaka-aineet vaikutti hyvältä! Mulle Bioeffect on ollut aiemmin lähinnä nimeltä tuttu, mutta nyt täytyy tutustua vähän syvemmin sarjaan ja aloittaa näistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen joutunut opettelemaan mistien käyttöä ja täytyy sanoa, että vielä harjoittelen. Myönnän, että tarvitsen myös toisenlaista puhdistusta ensin, mikäli meikki on ollut vahvempi ja minun ihon sen valitettavasti tarvitsee. Mutta sen jälkeen nämä ovat kyllä ihania tuotteita ja varmasti iho tykästyy:)
      Suosittelen testaamaan myös seerumeita:)

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature