Lomatunnelmissa rohkean punaisessa sifonkimekossa

heinäkuuta 29, 2018

Lomatunnelmissa rohkean punaisessa sifonkimekossa


Olen aina rakastanut punaista väriä ja mitä syvempi ja rohkeampi sävy, sitä parempi. Lomalla oli kiva kulkea rohkean punaisessa sifonkimekossa, sillä pienoinen päivetys, näytti tämän värin kanssa hyvältä.

Toki kaikki punaisen sävyt miellyttävät, mutta juuri tämä kukilla koristeltu sifonki herätti heti huomioni ja  mukaani se lähti, sillä sitä ei vain voinut vastustaa. Nämä kangaskaupat ovat minulle vaarallisia paikkoja näköjään, koska sieltä ei yleensä tyhjin käsin tule lähdettyä.  

Sifonki on hankala materiaali leikata ja ommella, sillä se haluaa ikään kuin karata saksien alta, joten leikkaamisessa on oltava tarkkana ja se on tehtävä todella terävillä saksilla.

Minulla on kahdet kangassakset, sillä yllättävän usein huomaan, että saksiani lainataan, milloin mihinkin leikkaamiseen ja kangassaksilla kun ei saisi leikata mitään muuta, kuin kangasta.  No ne toiset sakset ovat vähän kuin piilossa, joilla leikkaan sitten nämä vaativammat työt.

Ystävällinen myyjä neuvoi minulle vielä ompelukoneneuloista, joilla juuri näitä ohuita sifonkeja ja vaativia kankaita pystyy helpommin ompelemaan. Ohuissa neuloissa on terävämpi kärki, joten se lävistää kankaan taidokkaan tarkasti ja lopputulos on siisti. Näitä neuloja olisin todella tarvinnut jo aiemminkin, kun on taistellut koneen ja ohuiden kankaiden ompelemisen kanssa.

 Kun pääsin ompelemaan, niin totta se oli, kyllä neula teki todella hyvää jälkeä ja ompelukoneen säätöjen kanssakaan ei tarvinut taistella. Lämpimät suosittelut täältä ja tällä neulalla helmankin ompelu onnistui heti.




Vinkkejä mekon leikkaamiseen ja ompelemiseen


Sifonkiasua tehtäessä on hyvä muistaa, että malli kannattaa pitää suhteellisen ilmavana ja selkeänä. Kaikenlaisia frilloja ja salsoja, kannattaa käyttää koristamaan yksinkertaisia, sifongista tehtyjä mekkoja ja paitoja. Tässä kangas on pääasiassa ja näin kaunista kangasta kannattaakin korostaa.

Mekko on malliltaan yksinkertainen ja miehusta on rinnan kohdalta istuva ja helmaa kohti kangas levenee A-linjaiseksi. Edestä ja takaa, mihin kiinnitin olkaimet, kappale on suora. Ompelin myös istuvuuden takia eteen, rintojen päälle ja taakse, selän keskelle, laskokset. Samanlaisia kerroksia on kaksi päällekkäin, mutta alempi kerros on hiukan pitempi. Päädyin tähän ratkaisuun, jotta aluspukua ei tarvitsisi ommella alle ja mekosta ei tulisi liian hiostava. 

Miehustaa koristaa frilla, joka kiertää puvun kauttaaltaan ympäri.  Sen on tarkoitus olla tämän mekon kohokohta ja kyllä se minusta onnistuikin tehtävässään. Muuta ei tarvita, sillä kangas saa ylpeänä esitellä itseään. Olen niin ihastunut näihin kukkakuviollisiin kankaisiin, että soisin kesän vain jatkuvan, jotta näitä kukkamekkoja voisi enemmänkin käyttää.


Rhodoksella, missä tämäkin mekko kuvattiin, oli niin tuulista, että mekko ei meinannut asettua millään, mutta toisaalta tuuli saa kuvissa kankaan näyttämään vielä hehkeämmältä ja kevyeltä.

Huomasin myös sellaisen epäkohdan, että tuulessa tuo frilla lennähtää ikävästi kasvoille ja nopeasti takertuu huulipunaan, joten sitä on pitää korjata ja kiinnittää muutamalla pistolla kiinni.


Kyllä tässä piti jo välillä päätä raapia, että kuvat saatiin otetuksi, mutta helppoa se ei ollut.

Suosittelen kokeilemaan sifongin ompelua, sillä siitä saa näyttäviä mekkoja ja paitoja. Paidat varsinkin, ovat olleet tänä kesänä ohutta sifonkimaista kangasta. Mikäli mekot ei kiinnosta, niin yksinkertainen paita, jossa olisi kuminauhakuja pääntielle, on ainakin helppo toteuttaa. 

Päivitys neuloista, jonka lupasin: Neulat ovat Microtextil Sharps 130/705 H-M, ja itse käytin tuota 60/8 eli ohuinta neulaa.
41 kommenttia on "Lomatunnelmissa rohkean punaisessa sifonkimekossa"
  1. Todella upea mekko taas, minäkin rakastan punaista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Punainen on vaan niin upea väri <3

      Poista
  2. Todella kaunis mekko! Punainen on hieno väri, sopii sinulle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Ihana kuulla, että sopii. Niin ja vaikka ei olisikaan rusketusta, niin käy se kyllä ihan vaaleallekin iholle, vaikka tuossa kirjoittelinkin päivetyksestä:D

      Poista
  3. Kaunis!

    Töissä olen pelotellut kaikki, mun kangassaksiin ei kosketa! Paperi tylsyttää sakset todella nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Niin tylsyttää, mutta kun se olisikin vain paperi, meillä se voi olla mitä vaan!! Eikä uhkailut tunnu auttavan:(

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos ja mä niin tykkään punaisesta, joten pakko oli ostaa kangas ja ommella:)

      Poista
  5. Ihailtavan sujuvasti sifongin ompelu on sinulta sujunut, ja lopputulos on vielä noin kaunis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) No, se meni yllättävän kivuttomasti, vaikka vähän hirvitti, kun ei se aina ole onnistunut! Mutta varmasti tuo oikea neula oli avain ratkaisuun:)

      Poista
  6. Upea! Väri ja kuosi, kaikki 😊 Sifonkia en olekaan ommellut ikinä, yksi kangas kyllä olisi valmiina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Sifonkia ei tarvitse pelätä,sanon nyt, kun on oikea neula ja aikaa tehdä rauhassa, mm. tuo leikkaaminen on haastavaa. Siitä vaan kokeilemaan:)

      Poista
  7. Todella kaunis mekko ja väri sopii sinulle ihanasti. Hyvä vinkki nuo neulat. Ompelitko saumat pussiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Kyllä mä nyt taisin mokata ja unohdin tuon saumapussin!!! Olisi kyllä kannattanut!! Mietinkin, että miten ne fiksusti tekis:)

      Poista
  8. Siis voi että miten upee mekko! <3 Mäkin rakastan punaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Punainen on vaan niin magee väri:)

      Poista
  9. Upea mekko ja sopii sinulle todella hyvin ❤
    Jos joskus taas ompelukipinä iskee neulomisen lomassa, täytyisi varmaan minunkin panostaa kunnon tarvikkeisiin. Varmasti ihan pieniä juttuja huomioimalla (kuten oikeanlainen neula) homma sujuisi paljon sutjakammin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Pienet jutut merkitsee ja helpottaa kyllä ompelemista:)
      Minulla on nyt ollut tämä ompeleminen ykkösenä, mutta toki samalla neulon ja varmasti syksyn tullen ja töiden alettua enemmän:)

      Poista
  10. Ihana mekko, todella ilmava ja kangas on kaunis!
    Ihanaa sunnuntaita Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja todellakin on ilmava:) Kangas on kaunis ja niin kesäinen:)

      Poista
  11. Tosi kaunis ja naisellinen, niinkuin kukkamekot yleensäkin. En kyllä uskaltaudu vielä sinfonkia ompelemaan, tyydyn ihailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Naisellisuus kyllä korostuu kukkamekoissa :)

      Poista
  12. Kaunis mekko ja mekon kantaja. Kuinka leveä mekko on helmasta? Harmi kun itsellä sifonkia liian vähän, ei riitä alusmekkoon ja pääliosaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Mekon leveys helmassa, on kankaan leveys,joka taisi olla jotain 140 cm muistaakseni:) Olen nyt mökillä, joten en pääse mittaamaan. Voihan tämän tehdä myös yksinkertaisena ja laittaa vain nude alushame alle, sitäkin harkitsin. Toinen idea tuli mieleen, että jos sifonkia ei ole tarpeeksi, niin mitä jos ostaisit yksiväristä sifonkia, joka sointuisi pääkankaaseen?

      Poista
  13. Tyylikäs mekko! Kiitos ompeluvinkeistä! En ole ommellut sifonkia, mutta eiköhän sitäkin tule kokeiltua tässä joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Itselläkin oli joskus kammo näitä ohuita ja liukkaita kankaita kohtaan, mutta uskaltauduin kuitenkin, koska kangas vaan oli niin kaunis <3

      Poista
    2. Tuo kangas sopii sulle kyllä tosi hyvin :)

      Poista
    3. Kiitos:) Olo on kotoinen tässä kankaassa:)

      Poista
  14. Todella upea! Kiitti myös sifonkivinkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Sifonki on ihana juhla-asuissa, mutta ihan käy selkeämmässä mallissa vaikka paitana arkeenkin:)

      Poista
  15. Aivan mielttömän kaunis mekko jälleen kerran<3 Kyllä sinä olet vaan taitava. Ihana kun saa just omille mitoille ja juuri sellaisen vaatteen kuin itse haluaa, kun osaa ommella <3
    Aurinkoista viikkoa M <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Souliina <3 Juuri näin, että saa sopivan omalle vartalolle ja myös persoonallisen asun:)

      Poista
  16. Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Tämä mekko oli haasteellinen vain tuon ompelemisen suhteen, mutta ihmeen helposti sekin sujui, kun sain vinkin tuohon oikeanlaiseen ompelukoneneulaan:)

      Poista
  17. Siis uskomattoman hieno mekko! Ja saman olen huomannut frilloista, että tuulessa ne ovat aina naamalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Nuo frillat oli kyllä hankalat, mutta noh, ehkä mä kestän niiden lentelyn, koska en halua näkyviin mitään pistojakaan:)

      Poista
  18. Kaunis mekon malli, sopii sinulle täydellisesti samoin kuin tuo punainen väri. Kiitos neulavinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Kiva kuulla, koska tykkään kovasti punaisesta! Neulat oli kyllä pelastus:)

      Poista
  19. Kiva, että kirjoitat myös kaavan epäkohdista (frillan lennähtämisestä silmille) ja ratkaisusta, niin muiden ei tarvitae oppia kantapään kautta!

    VastaaPoista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature